Oikeustiede:pesänselvittäjä
pesänselvittäjä
| pesänselvittäjä |
tuomioistuimen perintökaaren mukaisesti tehtäväänsä määräämä yksityinen toimitusmies, jonka hallintoon kuolinpesä luovutetaan ja jonka tehtävinä ovat kuolinpesän hallinnointi ja selvittäminen eli pesänselvitys.
Pesänselvittäjästä on säädetty perintökaaren (40/1965) 19 luvussa.Pesänselvittäjäjärjestelmä on kuolinpesän osakkaiden yhteishallinnon vaihtoehto pesänselvityksessä. Pesänselvittäjä on siten vaihtoehto yhteiselle, yksimielisyyttä edellyttävälle päätöksenteolle. Se on myös vaihtoehto tuomioistuimelle osakkaiden keskinäisten erimielisyyksien ratkaisijana. Muiden jäämistöintresenttien näkökulmasta pesänselvittäjäjärjestelmä on vastaavasti kuolinpesän ulkopuolisille tahoille tuomioistuinten vaihtoehdoksi tarkoitettu oikeusturvajärjestelmä.
Vaihtoehtoisuuden lisäksi pesänselvittäjäjärjestelmän keskeisiä tavoitteita ovat uskottavuus, joustavuus, nopeus ja halpuus. Vahingonkorvausvastuulla toimivan yksityisen pesänselvittäjän, jonka pääsääntöisesti tulee olla esteetön henkilö ja jolla on jäämistö hallinnassaan, oletetaan hoitavan tehtävänsä – osakkaita kuullen – joustavammin, nopeammin ja lopputulokseltaan halvemmalla kuin turvauduttaessa tuomioistuintiehen. Tällöin myös pesänselvityksen keskeisten oikeusturva‑ ja informaatiotavoitteiden toteutuminen on nopeampaa kuin viranomaisiin jälkikäteisesti turvauduttaessa.
Velkojien näkökulmasta pesänselvittäjä on myös joustavaksi ja nopeaksi tarkoitettu perintäväylä.
Pesänselvittäjän toimivaltaan ja velvollisuuksiin liittyvät perintökaaren 19 luvun säännökset koskevat pääsääntöisesti myös testamentin toimeenpanijaa, ellei testamentista muuta johdu (testamentin toimeenpano). Näin pesänselvittäjäsäännöstöllä on myös merkittävä testamenttioikeudellinen, tulkintoja ohjaava tehtävä.Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Aarnio&Kangas2016, s. 468 ss., KeränenA2024, LohiT2020, SaarenpääA1980c, TuunainenP2015
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.12.2025: Oikeustiede:pesänselvittäjä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:pesänselvittäjä.)