Geologia:pohjaveden ikä
pohjaveden ikä
pohjaveden ikä |
Pohjaveden iän määritelmä ei ole yksiselitteinen, ja sille on olemassa useita, toisistaan eriäviä määritelmiä. Kirjallisuudessa on esimerkiksi vaihtelua sen suhteen, rinnastetaanko pohjaveden ikä ja viipyaika toistensa synonyymeiksi vai ei. Pohjaveden ikää koskevassa katsausartikkelissa Bethke & Johnson (2008) rinnastavat pohjaveden iän ja viipymän synonyymeiksi, mutta Ferguson ym. (2020) määrittelevät pohjaveden iän ajanjaksona ja viipymän vesimäärän muutoksena.
Pohjaveden ikä terminä itsessään on kohdannut myös kritiikkiä. Esimerkiksi Suckowin (2014) mukaan nimitystä ‘pohjaveden ikä’ ei tulisi käyttää, koska tarkan iän määrittäminen pohjavedelle on mahdotonta siksi, että pohjavesi koostuu erillisistä vesimolekyyleistä, joilla voi olla toisiinsa verrattuna erillinen historia. Tämä tarkoittaa sitä, että akviferissa oleva vesi on eri-ikäisten vesimolekyylien sekoitus (ks. myös Gleeson&al2016 ja lähteet siinä). Näin ollen iän määrittäminen pohjavesinäytteelle eroaa hieman periaatteiltaan verrattuna esimerkiksi kiinteistä geologisista aineista, kuten mineraaleista, tehtävistä iänmäärityksistä.
Pohjaveden iän määrittämiseen käytetään esimerkiksi radioaktiivisia isotooppeja (Bethke & Johnson 2008).
Yhtenäisesti sovittuja kansainvälisiä määritelmiä eri-ikäisille pohjavesille ei ole. Kirjallisuuden perusteella jako on karkeasti seuraava: Moderniksi pohjavedeksi voidaan kutsua vettä, joka on alle 50 vuotta vanhaa (Gleeson&al2016, Ferguson&al2020). Nuori pohjavesi on 50–100 vuotta vanhaa (Gleeson&al2016). Vanha pohjavesi on pohjavettä, joka suotautui akviferiin ennen vuotta 1950, mutta useimmiten vanhaksi pohjavedeksi luokitellaan pohjavesi, joka on muodostunut yli 1 000 vuotta sitten (USGS2019). Fossiilisesta pohjavedestä voidaan puhua silloin, kun pohjavesi on noin 12 000 vuotta vanhaa tai vanhempaa (Ferguson&al2020). Eri tutkimusten kohdalla kannattaa kuitenkin tarkistaa se, kuinka tutkimuksessa pohjaveden ikä on määritelty.
Tieteen termipankissa pohjaveden iän määritelmä on koostettu Bethken ja Johnsonin (2008) ja Suckowin (2020) artikkeleiden pohjalta.Kanadasta on löydetty kalliopohjavettä, jonka ikä on jopa 2,5 miljardia vuotta (Holland&al2013). Outokummun syväreiän kalliopohjavedestä on koko reiän matkalta saatu pohjaveden iäksi 30 miljoonaa vuotta (Kietäväinen&al2014).
Käsitesivun on kirjoittanut FT Elina Lehtonen ja tarkastanut FT Riikka Kietäväinen.
Erikieliset vastineet
groundwater age | englanti (English) | |
grundvattenålder | ruotsi (svenska) |
Lähikäsitteet
- pohjavesi
- hydraulinen ikä
- idealisoitu pohjaveden ikä
- mallinnettu merkkiaineeseen perustuva ikä
- näennäinen merkkiaineeseen perustuva ikä
Käytetyt lähteet
Kietäväinen&al2014, Holland&al2013, BethkeCM&JohnsonTM2008, Gleeson&al2016, SuckowA2014, Ferguson&al2020, USGS2019
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Geologia:pohjaveden ikä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geologia:pohjaveden ikä.)