Oikeustiede:oikeudellinen induktio/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Induktio luonnontieteissä. Kun jonkin ilmiön tai ilmiöiden välisen suhteen todetaan samanlaisissa oloissa toistuvan, voidaan tästä päätellä yleisen lainalaisuuden olemassaolo. Esimerkiksi: kaikki tähän asti havaitut korpit A₁, A₂ , A₃ , A₄ , . . . A_n ovat olleet mustia, joten: kaikki korpit ovat mustia (= induktiivinen päätelmä). Poikkeuksen havaitseminen puolestaan kumoaa yleisen lainalaisuuden. Kyse on tämän jälkeen tilastollisesta todennäköisyydestä, kunnes poikkeus mahdollisesti onnistutaan selittämään.

Induktio yhteiskuntatieteissä. Periaatteessa induktio on käyttökelpoinen metodi myös ihmisen käyttäytymistä tutkittaessa, mutta erilaiset varaukset ovat tarpeen, sillä ihminen toimii tietonsa ja tavoitteidensa eikä vain luonnonvälttämättömyyksien varassa. Ne on välttämätöntä ymmärtää, kun käyttäytymistä pyritään kausaalisesti selittämään tai tekemään teleologisesti ymmärrettäväksi. Ihmisten yksilöllisyyden vuoksi käyttäytymistä koskeva tieto johtaa vain rajoitetusti yleistyksiin eli kokemussääntöihin, joita voidaan lähinnä verrata luonnontieteiden tilastolliseen todennäköisyyteen.

Induktio oikeustieteessä. Oikeussääntöjen asettaminen on käyttäytymistä, joka rakentuu tiedolle ja tavoitteille. Tämä tosiseikka rajoittaa jo lähtökohtaisesti normien asettamisen tuloksena olevien oikeussääntöjen käyttöä induktiivisen metodin kohteena.

Onko oikeudellinen induktio siis varsinaista induktiota lainkaan? Vastaus on kummankin induktion lajin osalta kielteinen. Kysymys on tietynlaisesta johdonmukaisuudesta ja rajoitetussa mielessä ennakoitavuudesta, ei todennettavissa olevasta tieteellisestä lainalaisuudesta. Johdonmukaisuus on yleinen tulkintaperiaate, mutta se voi joutua ristiriitaan muiden oikeusperiaatteiden kanssa. Esimerkiksi oikeusvarmuusnäkökohdat (ks. oikeusvarmuus) saattavat vaatia tiukkaa pitäytymistä säännöstekstin sanamuotoon, vaikka tulkintatulos täten muodostuisikin jossain suhteessa epäjohdonmukaiseksi. Johdonmukaisuus puolestaan on sidoksissa oikeussäännösten ja niiden tulkinnan taustalla olevaan tietoon ja tavoitteisiin.

Lisäksi oikeussäännökset eivät läheskään kaikilta osin ole tavoitteellisesti johdonmukaisia. Niissä käytetään runsaasti tekniikkaa "sääntö + poikkeus + poikkeuksen poikkeus" ilman, että sääntelyä voitaisiin pitää välttämättä täysin epäjohdonmukaisenakaan.

Käyttökelpoisuus oikeustieteessä. Esitetyistä varauksista huolimatta induktiivisen päättelyn tapaisella johdonmukaisuusoletuksella on tietty käyttöarvo sekä sääntöjä asetettaessa että niiden soveltamista ennakoitaessa. Tällöin on kuitenkin muistettava muutkin oikeusperiaatteet, jotka muun ohella määrittävät sitä, millaisia säännöksiä tulee tulkita tiukan sanatarkasti, millaisia lainsäädännön luetteloita pidetään enumeratiivisina eli tyhjentävinä, ja niin edelleen. Siitä, että tietynlaiset tapaukset on oikeuskäytännössä ratkaistu vakiintuneesti tietyllä tavalla, voidaan yleensä päätellä, että uusi eteen tuleva samanlainen tapaus saa osakseen samanlaisen käsittelyn. Päättely pohjautuu oikeudellisen jatkuvuuteen ja oikeusvarmuuteen sekä yleistettyyn oikeudenmukaisuuteen. Mutta, niin kuin Kaarle Makkonen on osuvasti todennut, lainsäätäjä yhtä hyvin kuin lainkäyttäjä voi olla ja ajoittain myös on oikullinen. Tällaista induktiota koskevat samat periaatteelliset rajoitukset kuin yleensäkin ihmistieteissä, kun todetuista käyttäytymisen säännönmukaisuuksista tehdään päätelmiä yleisiin sääntöihin. Viime kädessä on kysymys myös siitä, voidaanko säännönmukaisuutta pitää hyväksyttävänä. Jos esimerkiksi rangaistuskäytännössä havaitaan etnistä tai muunlaista lain kieltämää syrjintää, ei säännönmukaisuudesta induktion kautta seuraa mitään sääntöä, jos ja kun sanotunlaista syrjintää ei hyväksytä.

Kirjoittajat: Hannu Tapani Klami ja Raimo Siltala