Oikeustiede:ympäristölupa

    Tieteen termipankista

    ympäristölupa

    ympäristölupa
    Määritelmä viranomaisen päätös, johon on koottu hanketta varten tarvittavat määräykset maan, veden, ilman, muun ympäristön ja terveyden suojelemiseksi pilaantumiselta
    Selite

    Ympäristölupa on luonteeltaan päästölupa, joka sijoittuu ympäristön pilaantumista hillitsevien ennakkovalvontakeinojen alaan (ympäristönsuojelulaki), joten se ei koske rakentamisen tai luonnonvarojen käytön muita ulottuvuuksia. Keskeinen ympäristöluvan tehtävä on määrittää toiminnalle sellainen sijaintipaikka, että haitalliset vaikutukset ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Suomen lainsäädännön kannalta taustalla vaikutti ympäristölupien yhtenäiskäsittelyä koskenut Euroopan unionin ns. IPPC-direktiivi 96/61/EY (sittemmin teollisuuden päästöjä koskeva IED-direktiivi 2010/75/EU).

    Vireillä on suunnitelmia samaa toimintaa koskevien erilaisten lupajärjestelmien kokoamiseksi samanaikaiseen menettelyyn, jolloin se kattaisi myös vesienkäyttöä, maa-ainesten ottamista ja rakentamista yms. koskevat luvankaltaiset päätöksenteon muodot (yhden luukun periaate). Pitemmällekin meneviä suunnitelmia, jolloin myös aineellinen sääntely olisi yhtenäinen, esiintyy, mutta sellainen uudistus vaatisi mittavaa lainsäädännön uudistusta. Joissakin maissa tähän on päästy.

    Ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiin kuuluu ympäristövaikutusten arviointi. Kaikki pilaantumisriskiä aiheuttavat toiminnot eivät ole luvanvaraisia, vaan vaikutuksiltaan vähäisemmät saattavat edellyttää ilmoituksen tekemistä viranomaiselle tai rekisteröitymistä toimintarekisteriin. Näissä tapauksissa kiellettyihin vaikutuksiin voidaan puuttua jälkivalvonnallisesti.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Belinskij&al2017, HolloE2009, Kuusiniemi&al2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:ympäristölupa. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:ympäristölupa.)