Oikeustiede:lain ala

    Tieteen termipankista

    lain ala

    lain ala
    Määritelmä asiat, joista säädettäessä on käytettävä lain muotoa
    Selite

    Vuoden 2000 perustuslaissa ei ole yleistä säännöstä siitä, mistä asioista säädettäessä on käytettävä lain muotoa. Lain ala ilmaistaan perustuslain 81 §:ssä, joka sääntelee lainsäädäntövallan delegointia. Kyseisestä lainkohdasta ilmenee pääsääntö, jonka mukaan lailla on säädettävä kaikista yksilön oikeusasemaan vaikuttavista asioista eli yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista.

    Perustuslaki luettelee myös erinäisiä muita konkreettisempia asioita, jotka kuuluvat lain alaan. Lakitasoista sääntelyä edellytetään esimerkiksi asioissa, jotka koskevat Suomen kansalaisuutta (5 §), neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä (53 §), valtioneuvoston ratkaisuvallan järjestämistä (67 §), valtion veroja ja maksuja (81 §), kuntien itsehallintoa (121 §) ja maanpuolustusvelvollisuutta (127 §).

    Laki valitaan usein käytännössä säädöksen muodoksi, vaikkei perustuslaki sitä edellyttäisikään. Eduskuntalailla katsotaan olevan symboliarvoa säädettäessä esimerkiksi julkisen toiminnan tavoitteista. Toisaalta lakia ei saa käyttää sellaisiin asioihin, jotka kuuluvat muiden toimielinten ratkaistaviin. Tällaisia ovat esimerkiksi yksittäistä henkilöä koskevat lainkäyttöpäätökset, jotka kuuluvat tuomioistuinten ratkaistaviksi.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Matti Niemivuo

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Jyränki&Husa2012, s. 219-221, NiemivuoM2008, s. 61-67, SaraviitaI2011, s. 671-680

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:lain ala. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:lain ala.)