Filosofia:geneettinen virhepäätelmä

Tieteen termipankista

geneettinen virhepäätelmä

geneettinen virhepäätelmä
Määritelmä virhepäätelmä, jossa uskomuksen alkuperä sekoitetaan sen oikeutukseen
Selite Geneettinen virhepäätelmä tulee esiin esimerkiksi silloin kun tiedon tueksi mainitaan epäluotettava lähde ja opponoija pitää tietoa vääränä lähteen perusteella. On kuitenkin mahdollista, että henkilöllä voi olla uskomuksen oikeutukselle muita perusteita. Esimerkiksi jokin muu, yleisesti luotettavaksi media on uutisoinut saman uutisen. Siis alkuperän ja oikeutuksen välillä ei ole välttämätöntä yhteyttä, joten pelkästään uskomuksen alkuperää koskevien tosiasioiden pohjalta ei voi päätellä mitään uskomusten oikeutuksesta. On myös mahdollista, että yleensä epäluotettavat lähteet voivat olla jossakin tapauksessa luotettavia.
Virhepäätelmään sorrutaan monenlaisissa tilanteissa. Voidaan esimerkiksi päätellä, että henkilön, joka tuli tunnetuksi vasemmistolaisena, poliittiset näkemykset ovat edelleen vasemmistolaisia vaikka ne ovat tosiasiassa voineet muuttua. Virhepäätelmään on usein langettu myös evoluutiopsykologian piirissä.
Toisinaan geneettistä virhepäätelmää on käytetty tarkoituksellisesti väitteiden puolustamiseksi. Esimerkiksi Friedrich Nietzsche (1844-1900) omaksui avoimesti geneettisen kritiikin kristillis-platonistista moraalia vastaan teoksessaan Moraalin alkuperästä (1887). Michel Foucault (1926-1984) on samaan tapaan tarkastellut kriittisesti tiedon, rangaistuksen, hulluuden ja seksuaalisuuden ajatusten alkuperää ja kehitystä.

Erikieliset vastineet

genetic fallacyenglanti (English)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

BagginiJFoslP2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:geneettinen virhepäätelmä. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:geneettinen virhepäätelmä.)