Oikeustiede:kaksikamarijärjestelmä/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Kehityshistoriallisesti parlamenttivallan pääpaino oli alkujaan ylähuoneessa, jonka jäsenyys periytyi aatelissuvuissa. Alahuone valittiin suorilla vaaleilla. Poliittisen vallan pääpaino siirtyi vähittäin alahuoneelle, joka sai ratkaisevan päätösvallan valita (ja poistaa tehtävästä) pääministerin. Syynä siirtymälle pidetään alahuoneen valintajärjestelmää valtiollisin vaalein (demokraattinen legitimiteetti). Britanniassa kuten muissakin nykyajan kaksikamarijärjestelmissä samat lainsäädäntö- ja muut parlamenttiasiat käsitellään kummassakin kamarissa, mutta tietyin sääntelyin kamarien keskeiset päätäntävaltasuhteet on järjestetty siten, että kamarien ollessa erimielisiä, lopullinen ratkaisuvalta on alahuoneella.

Edellä kuvattu perusrakenne heijastuu muissa nykyajan parlamenteissa, joskin muunneltuna. Puhutaan "alemmasta" ja "toisesta" tai "ylemmästä" eli "ensimmäisestä" kamarista, usein edustajainhuoneen ja senaatin asianomaisen kielen mukaisine nimikkeineen. Suoralla välittömällä vaalilla valitaan "alemman" tai "toisen" kamarin jäsenet siten, että kansalaisten äänioikeus on yhtäläinen. "Ylemmän" tai "ensimmäisen" kamarin valinnassa on yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta rajoittavia piirteitä. Niillä alleviivataan aluekohtaisia seikkoja ja liittovaltiorakennetta. Yleensä kaikkia tämän kamarin jäseniä ei valita samoissa vaaleissa.

Kaksikamarijärjestelmän erikoiskäyttö näkyy liittovaltioissa: niissä ylemmän kamarin jäsenistö edustaa korostetusti osavaltiointressejä, ja valtiosääntöön kuuluu yksityiskohtainen toimivaltasäännöstö liittovaltion ja osavaltioiden keskinäisestä kompetenssijaosta. Sen ylläpitämistä valvoo usein erityinen valtiosääntötuomioistuin.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita