Oikeustiede:hovioikeus/laajempi kuvaus

Hovioikeuden synty

Aikaisemmin kuningas oli valtakunnan korkein tuomiovallan haltija. Kuninkaantuomioita annettiin erityisillä tutkinta- ja oikaisukäräjillä sekä hovissa. Vuoden 1614 oikeudenkäyntijärjestyksen mukaan laamanninoikeudesta ja raastuvanoikeudesta tuli vedota uuteen tuomioistuimeen, hovioikeuteen. Hovioikeuden perustamisella pyrittiin järjestämään kuninkaan tuomiovallan käyttäminen, mutta sillä ei poistettu kuninkaan oikeutta purkaa tuomioita.

Uusien hovioikeuksien perustaminen

Ensimmäisenä hovioikeutena Ruotsi-Suomeen perustettiin Svean hovioikeus Tukholmaan. Seuraavaksi hovioikeus perustettiin Turkuun 1623 ja Tarttoon 1630. Myöhemmin hovioikeuksia on perustettu Suomessa Vaasaan 1776, Viipuriin 1839, joka toimii nykyisin Kuopiossa Itä-Suomen hovioikeuden nimisenä, Helsinkiin 1952, Kouvolaan 1978 ja Rovaniemelle 1979. Suomessa on siten nykyisin (2013) kuusi hovioikeutta. Tulevaisuudessa hovioikeuksien määrää tultaneen taas supistamaan. Esimerkiksi Kouvolan hovioikeutta on jo ehdotettu yhdistettäväksi Itä-Suomen hovioikeuteen.

Hovioikeuden aikaisempi rooli

Korkeimman oikeuden vuonna 1789 tapahtuneeseen perustamiseen saakka hovioikeuksilla oli keskeinen asema oikeuden kehittämisessä. Hovioikeudet myös valvoivat tuomiopiiriinsä kuuluneiden alioikeuksien toimintaa. Alkuaan hovioikeus oli myös aateliston oma erityistuomioistuin (forum privilegiatum), jossa aatelisille oli taattu oikeus tulla vertaistensa tuomitsemiksi. Tämä aatelin erioikeus lakkautettiin Suomessa vuonna 1867.

Perusrakenne

Hovioikeus toimii osastoihin jakautuneina; tietyt asiat käsitellään kuitenkin vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa. Kussakin osastossa on hovioikeudenlaamanni ja vähintään viisi hovioikeudenneuvosta, joista normaalitapauksissa kolme ottaa kerrallaan osaa istuntoihin. Esittelijöinä toimivat asessorit ja viskaalit. Presidentti on puheenjohtajana vahvennetussa istunnossa ja täysistunnossa.

Kritiikkiä ja tulevaisuuden näkymiä

Hovioikeudessa asiat käsitellään useimmiten kirjallisesti asiakirjojen perusteella. Asianosaisilla on kuitenkin oikeus suulliseen käsittelyyn laissa säädetyin edellytyksin. Tietyissä vähäisemmissä asioissa vaaditaan jatkokäsittelylupa. Lupajärjestelmän soveltamisalan laajentaminen on tätä kirjoitettaessa (2013) valmisteilla.

Puutteena hovioikeusmenettelyssä on ratkaisujen viipyminen. Ratkaisukapasiteetin lisäämiseksi hovioikeusmenettelyä olisi kevennettävä ja yksinkertaistettava. Lisäksi selvät rutiiniluonteiset asiat voitaisiin asianosaisten oikeusturvaa vaarantamatta ratkaista täysilukuista suppeammassa kokoonpanossa. Sen sijaan esillä olleisiin suunnitelmiin asianosaisten muutoksenhakuoikeuden rajoittamiseksi on syytä suhtautua kielteisesti. Asianosaisen mahdollisuus saada hakea ainakin kerran muutosta alioikeuden ratkaisuun on nimittäin olennainen osa hänen oikeusturvaansa.