Oikeustiede:kaupunginlaki/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Kaupungistuminen myöhäiskeskiajalla Moderni eurooppalainen kaupunki syntyi myöhäiskeskiajalla, 1000- ja 1100-luvulla. Kaupungistumisen syynä oli ennen muuta vaihdannaistalouden kehittyminen ja kaupankäynnin lisääntyminen. Kauppiaat ja käsityöläiset keskittyivät kaupunkeihin, kuten Saksan Kölniin, Italian Milanoon ja Englannin Lontooseen. Kaupungistuminen palveli myös kehittyvän keskusvallan tarpeita. Niin maalliselle kuin kirkolliselle vallalle oli edullista sotilaallisista ja kaupallisista syistä suosia väestön keskittymistä myöntämällä kaupunkioikeuksia. Kaupunkien synty oli kuitenkin ennen muuta pyrkimystä vapauteen feodaaliruhtinaiden ja kirkon vallasta.
Kaupunkioikeuden erityispiirteet Modernin kaupungin synty merkitsi myös muista keskiaikaisista partikulaarioikeuksista erillisen kaupunkioikeuden kehittymistä. Vaikka eri kaupunkien lait poikkesivat toisistaan huomattavastikin, eräitä yhtäläisiä piirteitä on osoitettavissa.
Kaupunkioikeudelle oli tyypillistä yhteisöllisyys. Kaupunkilaisia yhdisti oikeudellinen velvoite puolustaa kaupunkia yhteisiä vihollisia ja muukalaisia vastaan. Asukkaiden taloudellista toimintaa säädeltiin ammattikuntalaitoksen kautta, ja kaupunkilaisten myötävaikutusta tarvittiin myös lakien säätämisessä ja virkailijoiden valinnassa.
Kaupunkioikeuden itsenäistyminen perustui vapauskirjeisiin, joilla kaupunkihallinnon puitteet sekä asukkaiden oikeudet ja vapaudet määriteltiin. Vapauskirjeitä on pidetty nykyisten perustuslakien varhaismuotoina. Demokratiasta ei kuitenkaan modernissa merkityksessä ollut kysymys, ja kaupungin asukkaan oikeudellista ja yhteiskunnallista asemaa määritti myös hänen asemansa jossakin pienemmässä ryhmässä — esimerkiksi ammattikunnan jäsenenä, aatelisena tai opiskelijana.
Kaupunkioikeus oli maallista oikeutta: uskonnollisia kysymyksiä – ja mm. perheoikeutta – säänteli myös kaupungeissa katolisen kirkon kanoninen oikeus. Lisääntyneiden kansainvälisten kauppasuhteiden sääntely vuorostaan kuului kauppaoikeuden (lex mercatoria) piiriin. Keskiaikaisen ihmisen elämää sääntelivät yhtaikaa useat eri partikulaarioikeudet.
Raati oli kaupungeissa tärkein uutta oikeutta luova elin. Myös killat kehittivät omia oikeussääntöjään. Raatien ja kiltojen päätöksiä alettiin kirjata jo varhain. Kaupunkien oikeuden pohjana oli kuitenkin ennen muuta tapaoikeus. Lisäksi se sai vaikutteita roomalaisesta oikeudesta ja kanonisesta oikeudesta.
Kaupunkioikeuden erityispiirteet liittyivät ennen muuta kaupan, luotonannon, käsityön ja yleensä vaihdannaistalouden intresseihin. Toisaalta kaupungeilla oli suhteellisen vapaa asema kirkollisiin ja maallisiin hallitsijoihin nähden. Esimerkkinä voidaan mainita, että kaupungeissa kehittyi muun muassa panttioikeus kiinteään omaisuuteen. Tähän vaikutti se, että sukujen määräysvalta ei ollut kaupungeissa yhtä vahva kuin maaseudulla. Sen tähden kiinteästä omaisuudesta voitiin määrätä kaupungeissa vapaammin kuin maalla.
Kaupunkioikeus oli leimallisesti dynaamista ja muuttuvaa: siinä yhdistyivät luovasti tapaoikeuden, roomalaisen oikeuden, kanonisen oikeuden ja kaupunkien omien hallintoelinten säädösten ainekset tavalla, jota muuttuvan ja kehittyvän talouselämän tarpeet edellyttivät.
Ruotsi-Suomi Ruotsi-Suomen kaupunginlaeista (kaupunkilaeista) on syytä mainita Bjärkönoikeus ja Visbyn kaupunginlaki. Bjärkönoikeus oli ilmeisesti peräisin 1200-luvun lopulta. Se oli voimassa Tukholman lisäksi eräissä muissa mantereen kaupungeissa. Bjärkönoikeus perustui ruotsalaiseen oikeuteen, mutta se oli saanut vaikutteita saksalaisesta kaupunkioikeudesta.
Saksalaisvaikutus näkyy huomattavasti selvemmin 1300-luvun puolivälistä peräisin olevan Visbyn kaupunginlain säännöksissä. Visby oli myöhäiskeskiaikaiseen kauppapolitiikkaan voimakkaasti vaikuttaneen hansaliiton jäsen, minkä lisäksi kaupungissa asui paljon saksalaisia. Visbyn kaupunginlaki oli voimassa vuoteen 1645 asti, jolloin Tanska luovutti Visbyn Ruotsille ja kaupungissa tuli voimaan Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki.
Kirjoittaja: Heikki Pihlajamäki