Oikeustiede:reseptio/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Ominaispiirteet. Reseption seurauksena on oikeusjärjestysten tosiasiallinen yhtenäistyminen. Sitä vastoin tarkoituksena ei välttämättä ole niiden tietoinen yhtenäistäminen (ks. oikeusjärjestysten yhtenäistäminen). Resipioinnin motiivina on monesti pelkästään se, että ulkomaista oikeusajattelua tai säädöskokonaisuutta pidetään ylivoimaisena puhtaasti kansallisesta näkökulmasta.

Toisaalta silloinkaan, kun oikeus tietoisesti yhtenäistetään, ei aina ole kysymys reseptiosta. Tämä koskee mm. tapauksia, joissa yhtenäistetyt normit ovat kokonaan uutta oikeutta, joka ei ole ollut aiemmin voimassa missään maassa, tai kompromissi, joka sisältää aineksia eri oikeusjärjestyksistä. Reseptiosta ei myöskään voida puhua silloin, kun oikeuden tietoinen yhtenäistäminen toteutetaan määräämällä vieras oikeus pakolla sovellettavaksi valloitetussa maassa vastoin sen asukkaiden tahtoa. Esimerkkinä 1700-luvulta mainittakoon Puolan jaot, joiden yhteydessä ympärysvaltojen oikeusjärjestykset saatettiin voimaan maan eri osissa. Näitä toimia ei voida nimittää resipioinniksi.

Suhde oikeuden kodifioimiseen. Reseptio on monissa tärkeissä tapauksissa toteutunut kodifiointiteitse, ottamalla käyttöön vierasperäinen lakikirja (ks. kodifikaatio). Erityisesti viime vuosisata ja kuluvan vuosisadan alkupuoli olivat kodifiointireseptioiden kulta-aikaa. Esimerkiksi Turkissa saatettiin maan nykyaikaistuessa voimaan - eräin muutoksin - Sveitsin siviililakikirja. Oikeuden kodifiointi on kuitenkin vain yksi reseption toteuttamistapa.

Oikeusajattelun resipiointi. Reseptiossa ei suinkaan aina ole kysymys oikeussääntöjen voimaan saattamisesta lainsäädäntöteitse. Monet tärkeimmistä reseptioista ovat tapahtuneet oikeustieteen välityksellä. Näissä tapauksissa ulkomainen oikeusajattelu (systematisointi, yleiset opit, peruskäsitteistö jne.) on kansainvälisesti suuntautuneen yliopistolaitoksen välittämänä levinnyt toisen maan juristien keskuuteen. Tunnetuimpana esimerkkinä voidaan mainita roomalaiseen oikeuteen pohjautuva ius commune keskiajan Euroopassa (ks. Gemeines Recht, roomalaisen oikeuden reseptio). Toinen lainsäädännöstä riippumaton reseptioväylä on oikeuskäytäntö: nimenomaan common law on levinnyt tällä tavoin alkuperämaastaan Englannista Euroopan ulkopuolelle.

Taustatekijät. Ulkomaisen oikeuden reseptioita on esiintynyt kautta historian. Niiden syyt ovat usein olleet monisäikeisiä. Eräitä yleisluonteisia, voimakkaasti vaikuttaneita tekijöitä voidaan kuitenkin osoittaa. Näitä ovat aiempina vuosisatoina olleet mm. suuret uskonnot ja siirtomaavalta. Myöhemmin reseptiot ovat monesti liittyneet ei-eurooppalaisten yhteiskuntien nykyaikaistamiseen tai niiden taustalla on ollut uusi yhteiskunnallinen ideologia. Toisen maailmansodan jälkeen kansandemokratioissa resipioitiin neuvosto-oikeutta, ja vastaavasti sosialismin romahtamisen jälkeen Itä-Euroopassa ja itäisessä Keski-Euroopassa markkinatalousmaiden oikeutta, erityisesti yksityisoikeuden alalla. Reseptio-ilmausta käytetään usein myös Euroopan unionin laajenemisen yhteydessä: uudet jäsenmaat omaksuvat unionin oikeuden (ns. acquis communautaire) osaksi oikeusjärjestystään.

Arvomaailman ja yhteiskuntaolojen merkitys. Erityisesti siirtomaa- ja nykyaikaistamistapauksissa oikeus on resipioitu yhteiskuntaan, joka poikkeaa huomattavasti siitä yhteiskunnasta, jossa tämä oikeus on alun perin syntynyt. Useissa tapauksissa tämä on merkinnyt sitä, että eurooppalaisperäinen oikeus, esimerkiksi siviililakikirja, on aluksi jäänyt puhtaasti muodolliseksi oikeudeksi. Vasta siinä vaiheessa, kun yhteiskunta on muuttunut niin, että sen tarpeet vastaavat ulkomailta tuotettua oikeutta, tämä oikeus on alkanut toimia. Esimerkiksi Japanissa jo vuosisata sitten resipioitu länsimainen siviilioikeus on saanut todellista merkitystä vasta viime vuosikymmeninä yhteiskunnan yleisen länsimaistumisen myötä. Resipioinnilla onkin välittömän onnistumisen edellytykset vain silloin, kun omaksuttu lainsäädäntö vastaa ainakin likimain väestön arvomaailmaa ja maan yhteiskunnallista kehitysastetta.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila