Oikeustiede:romaanis-germaaninen oikeus/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Yleiskuva. Romaanis-germaaninen oikeusryhmä muodostuu niistä oikeusjärjestyksistä, joissa pääasiassa oikeustiede on kehittänyt järjestelmän rakenteen ja käsitteistön ja joissa lainsäädäntö muodostaa oikeuden sisällöllisen rungon. Tämä oikeusjärjestelmä on alkujaan luotu keskiajan yliopistoissa Euroopassa, pitkälti roomalaisen oikeuden pohjalta, ja se on nykyisin common law'n rinnalla toinen nykyhetken suurista yleismaailmallisista oikeusjärjestelmistä. Sen piiriin kuuluvat oikeusjärjestykset kattavat Manner-Euroopan lisäksi mm. Latinalaisen Amerikan ja esiintyvät Afrikassa ja Aasiassa eri maiden perinnäiseen oikeuteen sekoittuneena.
Systematiikka ja käsitteistö. Romaanis-germaanisessa oikeusajattelussa on perinnäisesti erotettu toisistaan, ja erotetaan edelleen, yksityisoikeus ja julkisoikeus (ks. oikeudenala). Common law'ssa tällainen erottelu on korkeintaan latentti tai implisiittinen. Selitys on yksinkertainen: romaanis-germaaninen ajattelu kehittyi keskiajan yliopistoissa, jotka varoivat uhmaamasta poliittista valtaa ja pitäytyivät siten julkisoikeuden alueen ulkopuolella. Ero on ratkaiseva common law'hon verrattuna. Keskiajan Englannissa oikeusjärjestelmä kehittyi tuomioistuimissa, jotka nimenomaan edustivat kuninkaan poliittista valtaa ja pyrkivät sitä laajentamaan. Tällöin ei ollut tarvetta pitää erillään julkisoikeudellisia asioita, vaan vallankäyttöä (lainkäytön muodossa) oli usein harjoitettava nimenomaan niiden suhteen.
Toisaalta romaanis-germaaniselle oikeusryhmälle on luonteenomaista suhteellisen yhtenäinen systematiikka myös eri oikeusalojen sisällä ja pitkälti yhteinen juridinen käsitteistö. Lisäksi monilla oikeudenaloilla noudatetaan verrattain yhdenmukaisia yleisiä periaatteita. Tämä koskee nimenomaan niitä oikeudenaloja, joiden perinteet ulottuvat pitkälle ja jotka siten ovat romaanis-germaanisen oikeuden ydinaluetta. Tällaisia aloja ovat erityisesti velvoiteoikeus ja esineoikeus. On luonnollista, että romaanis-germaanisten maiden oikeusyhtenäisyys on ainoastaan suhteellista, jos tarkastelu ulotetaan yksityiskohtien tasolle. Yhtenäisyys näyttäytyy kuitenkin selvänä, kun vertailukohdaksi otetaan common law, jossa mm. velvoite- ja esineoikeuden käsitteistö on täysin omaleimaista.
Kirjoitetun lain ja oikeustieteen asema. Oikeustapausten käytöstä huolimatta kirjoitettu laki on romaanis-germaanisessa järjestelmässä tärkein oikeuslähde. Vaikka säädöksiä on common law -maissa nykyisin yhtä paljon kuin romaanis-germaanisissakin maissa, ero on periaatteellisella tasolla ratkaiseva. Romaanis-germaanisessa oikeudessa kirjoitettu laki muodostaa koko järjestelmän rungon ja kehykset. Klassisessa common law'ssa järjestelmän rungon ovat kehittäneet tuomioistuimet; kirjoitettu oikeus lähinnä korjaa ja täydentää ennakkotapausoikeuden muodostamaa runkoa.
Edellä on nähty, että romaanis-germaaninen oikeus on kehittynyt järjestelmänä yliopistoissa. Siksi oikeustieteilijöillä on Manner-Euroopassa yhä edelleen keskeinen asema: he siirtävät oikeustieteellisissä tiedekunnissa järjestelmän rakenneperinnön (oikeuden "kieliopin") uusille juristisukupolville. Toisin kuin common law -maissa, istuvat tuomarit ovat Manner-Euroopassa vain harvoin olleet näkyviä henkilöhahmoja, ja alueen eräissä maissa tuomioistuinten arvovalta on perinnäisesti ollut vaatimaton.
EU-oikeuden vaikutus. Keskeisin tekijä, joka muotoaa nykyisin romaanis-germaanista oikeutta Euroopan alueella, on Euroopan unioni. EU:n puitteissa tehtävällä eurooppalaisella lakiyhteistyöllä on ainakin kolmenlaisia yleisluonteisia, rakenteellisia vaikutuksia. Ensinnäkin EU-maiden oikeusjärjestykset yhdentyvät merkittävästi normiratkaisujen tasolla. Näin unioniin kuuluvien romaanis-germaanisten maiden lainsäädäntöyhtenäisyys lisääntyy jatkuvasti. Toisaalta näiden maiden oikeusjärjestysten painopiste on siirtymässä entistä enemmän klassisista koodekseista jatkuvan muutoksen tilassa oleviin erillisiin (EU-pohjaisiin) säädöksiin. Kolmas EU:n käynnistämä muutos sijoittuu lainkäytön tasolle. Unionin tuomioistuimella on huomattava arvovalta, ja se tulkitsee säädöksiä tavoitteellisesti (teleologisesti). Tämä saattaa pitkällä tähtäimellä kohottaa myös kansallisten tuomioistuinten arvovaltaa unionin romaanis-germaanisissa maissa.
Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila