Oikeustiede:alioikeus/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Kotimainen oikeuskehitys. Alioikeudet kehittyivät tuomioistuimista ensiksi siirryttäessä sukuoikeudesta valtiolliseen lainkäyttöön. Varhaisin oikeudenkäyttö lienee tapahtunut käräjillä, joita pidettiin erityisillä oikeuden istuntopaikoilla (käräjäpaikat). Vanhemmalla keskiajalla läntisessä Suomessa pidettiin jo ns. pitäjänkäräjiä, joiden kokoonpanoon kuului paikallinen pitäjäntuomari ja 12-miehinen lautakunta.
Ruotsalaisten valloitusten myötä sikäläinen oikeusjärjestys alkoi vakiintua maassamme 1300-luvun keskivaiheilla, jolloin kehitykseen vaikuttivat lähinnä myöhäisimmät maakuntalait sekä Maunu Eerikinpojan yleinen maanlaki ja kaupunkilaki. Mainitun maanlain korvasi myöhemmin Kristofferin maanlaki (1442). Niiden mukaisesti tuomiovaltaa maaseudulla harjoitettiin kihlakunnankäräjillä (kihlakunnanoikeudet) ja laamanninkäräjillä (laamanninoikeudet).
Kihlakunnankäräjien tuomiopiirinä oli maanlakien mukaan kihlakunta, jossa tuomiovaltaa käyttivät kihlakunnantuomari ja lautakunta. Laamanninkäräjillä tuomiovaltaa käyttivät laamanni ja lautakunta. Alkuaan laamanninkäräjillä voitiin ottaa asioita välittömästi käsiteltäväksi, mutta vuoden 1614 oikeudenkäyntijärjestyksessä laamanninoikeuden toimivalta rajoitettiin koskemaan vain sinne kihlakunnanoikeudesta vedottuja riita-asioita. Suomi oli 1350-luvulta lähtien omana laamannikuntanaan (lagsaga) ja jaettiin vuonna 1445 Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen laamannikuntiin.
Kaupungeissa tuomiovaltaa käytti hansakaupunkien esikuvan mukaisesti porvariston valitsema raati (raastuvanoikeus), jonka muodostivat pormestari ja raatimiehet. Lisäksi joihinkin suurimpiin kaupunkeihin perustettiin 1600-luvulta lähtien vähäisiä asioita varten kemnerinoikeuksia, joiden ratkaisuihin haettiin muutosta raastuvanoikeudelta. Sittemmin vuonna 1868 annetulla asetuksella lakkautettiin laamanninkäräjät ja kemnerinoikeudet.
Alioikeuksiemme kaksijakoisuus oli selväpiirteinen aina vuoteen 1959 asti. Alioikeuksina maalla (maaseudulla) olivat kihlakunnanoikeudet, joissa tuomitsivat kihlakunnantuomari ja lautakunta, ja kaupungeissa raastuvanoikeudet, joissa tuomareina toimivat pormestari ja neuvosmiehet (oikeusneuvosmiehet ja kunnallisneuvosmiehet). Vuoden 1959 jälkeen perustetut ns. uudet kaupungit kuuluivat kuitenkin oikeudenhoidollisesti kihlakunnantuomarin virka-alueena olleeseen tuomiokuntaan ja niissä alioikeuksina olivat kihlakunnanoikeudet. Lautakunnan jäsenten lukumäärää alennettiin vuonna 1969 siten, että kihlakunnanoikeus oli tuomionvoipa silloin, kun lautakunnassa oli vähintään viisi ja enintään seitsemän jäsentä. Vuonna 1978 ns. vanhojen kaupunkien raastuvanoikeuksien ylläpitovelvollisuus lakkautettiin ja raastuvanoikeudet siirrettiin valtion haltuun. Lisäksi eräiden pienten kaupunkien raastuvanoikeuksia lakkautettiin kokonaan jo ennen vuoden 1993 alioikeusuudistuksen voimaantuloa.
Voimassa oleva oikeus. Historiallisista syistä johtuneille erilaisille alioikeuksille maalla (maaseudulla) ja kaupungeissa ei ollut enää aikoihin järkeviä perusteita. Alioikeuksien uudistamista valmisteltiin meillä jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien, mutta uudistuksen toteuttaminen viipyi pitkään. Esteenä lienevät olleen taloudelliset syyt ja käydyt sodat.
Alioikeuksien kokonaisuudistusta alettiin meillä valmistella uudelleen 1960-luvun loppupuolelta alkaen. Uudistuksen eräänlaisena alkuvaiheena voidaan pitää vuonna 1986 säädettyä ja seuraavana vuonna voimaan tullutta lakia hakemusasioiden käsittelystä. Varsinaisen alioikeusuudistuksen ensimmäisenä osana säädettiin vuonna 1987 yleisten alioikeuksien yhtenäistämistä ja niiden kokoonpanojen uudistamista koskenut laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta.
Alioikeusuudistuksen tultua voimaan 1.12.1993 uusi yhtenäistetty alioikeus, käräjäoikeus, korvasi aikaisemmat kihlakunnanoikeuden ja raastuvanoikeuden. Käräjäoikeudessa on useita eri kokoonpanovaihtoehtoja, joita ovat yhden tuomarin ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanot, lautamieskokoonpano ja vahvennetut kokoonpanot. Käräjäoikeuden päällikkötuomari on laamanni ja muina lakimiestuomareina on käräjätuomareita. Lautamieskokoonpanon maallikkotuomareista käytetään edelleen perinteistä nimitystä lautamies. Heillä on käräjäoikeudessa yksilöllinen äänioikeus, kun kihlakunnanoikeuden lautakunnalla oli aikaisemmin ainoastaan kollektiivinen äänioikeus.
Oikeusvertailu, yhteiskunnallinen merkitys ja kehitysnäkymät. Muissa maissa on varsin eri tavalla järjestettyjä alioikeuksia. Monissa maissa, kuten esimerkiksi Englannissa, on erikseen alioikeudet riita- ja rikosasioiden käsittelyä varten. Rikosasioissa on käytössä valamiesoikeuksia, jolloin juryn tehtävänä on ratkaista todistelukysymykset. Yleisiä ovat myös ns. bagatellituomioistuimet, jotka yksinkertaisessa kokoonpanossa käsittelevät vähäisiä riita- ja rikosasioita. Meillä tällaisia erillisiä tuomioistuimia ei ole, mutta käräjäoikeudet voivat nykyisin käsitellä vähäisiä riita- ja rikosasioita yhden tuomarin kokoonpanossa.
Suomen alioikeudet muistuttavat alioikeuksien yhtenäistämisen jälkeen Ruotsissa jo aikaisemmin (1971) toteutettua järjestelmää (tingsrätt). Ruotsissa on viime vuosikymmeninä pyritty vähentämään organisatorisesti erillisiä erityistuomioistuimia ja liittämään niitä tiettyjen yleisten alioikeuksien yhteyteen erillisiksi osastoiksi, jolloin ne tuomitsevat erityisessä kokoonpanossa. Meilläkin vastaava kehitys on tapahtunut sotaoikeuksien ja maaoikeuksien osalta.
Yleiset alioikeudet eli nykyisin käräjäoikeudet ovat kiistatta maamme tärkeimmät tuomioistuimet. Ne käsittelevät valtaosan kaikista tuomioistuinasioista ja pääosassa niistä ratkaisu jää alioikeuden päätöksen varaan. Toisaalta meillä muutoksenhakualttius alioikeuksien ratkaisuihin on korkeampi kuin monissa muissa maissa. Myös erityistuomioistuinten merkitys monien tärkeiden asioiden ratkaisijana on jatkuvasti kasvanut.
Kirjoittaja: Antti Jokela