Oikeustiede:hätätyö

    Tieteen termipankista

    hätätyö

    hätätyö
    Määritelmä työ, jota työnantaja voi teettää työaikalaissa todetut edellytykset täyttävissä, poikkeuksellisissa tilanteissa
    Selite

    Hätätyön teettämisen edellytyksistä säädetään työaikalain 21 §:ssä. Niiden täyttyessä työntekijän työaikaa voidaan poikkeuksellisesti pidentää. Hätätyötä voidaan teettää säännöllisen työajan ja ylityön lisäksi.

    Hätätyön syynä on oltava ennalta arvaamaton tapahtuma. Sellainen voi olla luonnontapahtuma (esimerkiksi tulva, maanjäristys tai myrsky), tulipalo tai muu seikka, jota ei ole voitu ennakolta tietää. Lisäksi edellytetään, että teettämisen peruste aiheuttaa työnantajan säännöllisen toiminnan keskeytyksen tai vakavasti uhkaa johtaa keskeytykseen tai siihen, että jonkun henki, terveys tai omaisuus vaarantuu (syy ja seuraus). Työneuvosto on katsonut, että lähtökohtaisesti muun muassa rauta- ja terästehtaan tuotannon keskeytyminen tai sen uhka sekä uhka hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumiseen voivat olla työaikalain 21 §:ssä tarkoitettuja seurauksia.

    Hätätyön teettäminen edellyttää äkillistä syytä, ja teettämistarpeen on synnyttävä odottamatta. Työnantajan on yleensä varauduttava etukäteen sellaisiin sinänsä ennalta arvaamattomiin tapahtumiin, jotka toistuvat säännönmukaisesti. Ne on hoidettava hätätyötä teettämättä muun muassa mitoittamalla korjauskapasiteetti ja työvoimareservi riittäviksi. Korkein oikeus ja työneuvosto ovat kuitenkin katsoneet, että tällainen tapahtuma voi tietyin edellytyksin oikeuttaa hätätyön teettämiseen (KKO 1995:73 ja TN 1304-94).

    Hätätyö ei – toisin kuin ylityö – edellytä työntekijän suostumusta. Hätätyönä voidaan teettää myös muuta työtä kuin työntekijän työtehtäviin yleensä kuuluvia tehtäviä. Hätätyötä saadaan teettää niin kauan kuin sen edellytykset ovat olemassa. Työaikalaissa on kuitenkin ehdoton kahden viikon enimmäisaika, joka lasketaan kunkin yksittäisen hätätyön alkamisesta.

    Työnantajan on ilmoitettava kirjallisesti työsuojeluviranomaiselle (aluehallinnon työsuojelun vastuualue) viivytyksettä hätätyön teettämisen syystä, laajuudesta ja todennäköisestä kestosta.

    Säännöllisen työajan ylittävää osaa hätätyöstä ei lueta ylityöksi laskettaessa ylityön enimmäismääriä. Siltä osin kuin säännöllinen työaika ylittyy, on kuitenkin maksettava ylityökorvaus. Jos hätätyötä tehdään sunnuntaina tai muuna pyhäpäivänä, on siitä maksettava sunnuntaityökorvaus.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jaana Paanetoja

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:hätätyö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:hätätyö.)