Oikeustiede:talousoikeus

Tieteen termipankista

talousoikeus

talousoikeus
Määritelmä talousoikeus on oikeudenala
Selite

Talousoikeudella (ekonomisk rätt, Wirtschaftsrecht, economic law) tarkoitetaan Suomessa oikeustieteiden systematiikassa alun perin sitä yksityisoikeuden aluetta, joka muodostuu etenkin työoikeudesta, maa- ja vesioikeudesta sekä elinkeino-oikeudesta (Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu). Nämä alat ovat sittemmin oikeustieteellisissä tiedeyhteisöissä erkaantuneet toisistaan siten, ettei tarvetta yhteisen kattonimikkeen käyttämiseen oikeustieteen opetuksessa enää ole.

Talousoikeuden nimike on herännyt henkiin uudenlaisen yhteiskuntakehityksen ja taloustieteiden siivittämänä. Sellaiset alat kuin kansainvälinen talousoikeus, yritystalousoikeus yms., joissa pääpaino on taloudellisen toiminnan oikeudellisessa ohjauksessa, ovat tahoillaan itsenäistymässä suhteessa oikeustieteiden perinteisiin aloihin. Niillä ei ole juurikaan yhteyttä edellä kuvattuun historiallispainotteiseen kansalliseen käsitteeseen. Talousoikeuteen tässä merkityksessä voidaan lukea myös vero-oikeus.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Erikieliset vastineet

economic lawenglanti (English)
ekonomisk rättruotsi (svenska)
Wirtschaftsrechtsaksa (Deutsch)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

EIF II, s. 555-557, NoponenVK1943, s. 1-9, WredeRA1945

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:talousoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:talousoikeus.)