Filosofia:kausaalis-historiallinen viittausteoria
uusi viittaamisen teoria | kausaalis-historiallinen viittausteoria
| uusi viittaamisen teoria | (suositeltu) | ||
| kausaalis-historiallinen viittausteoria |
Määritelmä
näkemys, jonka mukaan kielellinen ilmaus pohjautuu sen viittauskohteeseen
Selite
Saul Kripke (1940-) ja Hilary Putnam (1926-) sekä jossain määrin myös Keith Donnellan (1935-) alkoivat 1960-luvulla osittain toisistaan riippumatta kehittää perinteisistä käsityksistä jyrkästi poikkeavaa lähestymistapaa merkitykseen, viittaamiseen ja ymmärtämiseen. Teoriaa on kutsuttu eri nimillä: kausaalinen viittaamisen teoria, historiallinen viittaamisen teoria ja uusi viittaamisen teoria. Lyhyesti sanottuna teoria väittää, ettei normaali kielenkäyttäjä välttämättä tiedä käyttämiensä sanojen merkityksiä (mikäli oletetaan – niin kuin tuntuu luontevalta – että kahdella sanalla ei voi olla täysin sama merkitys, mutta silti eri viittauksen kohde). Näin kielen hallitseminen tai ymmärtäminen ei myöskään voi olla merkitysten tietämistä, kuten perinteisesti on ollut tapana sanoa, vaan se on vain sanojen tavanomaisen käytön hallitsemista.
Kripke esittää, että puhujan käyttämä nimi viittaa menestyksekkäästi oikeaan viittauksen kohteeseensa eräänlaisen historiallis-kausaalisen ketjun kautta, vaikkei puhuja tietäisikään kyseisen viittauksen kohteen yksilöimiseen riittäviä ehtoja. Puhujan ei siis tarvitse liittää sanaan mitään yksiselitteisen viittauksen kohteen määrittävää kuvausta tai fregeläistä mieltä (Sinn) (ainakaan perinteisesti tulkitussa mielessä). Hänellä voi olla jopa lukuisia epätosia uskomuksia nimen kantajasta. Uuden viittaamisen teorian perusoivallus onkin, etteivät perinteiset lähestymistavat salli perin inhimillistä erehtymistä ja tietämättömyyttä.
Putnam korostaa erityisesti ”kielellisen työnjaon” sekä ympäristön osuutta merkityksen määräytymisessä. Edellisellä hän tarkoittaa sitä, että useiden sanojen kohdalla vain tieteelliset asiantuntijat – jos nämäkään – pystyvät todella määräämään näiden sanojen viittauksen kohteen (esim. aidot ja väärennetyt taideteokset, aito kulta). Silti muutkin osaavat käyttää näitä sanoja ja ymmärtävät ne. Putnam argumentoi edelleen ajatuskokeiden avulla, että kahdella henkilöllä voi olla sisäisesti sama mentaalinen tila, mutta sama sana heidän käyttämänään (tai ajattelemanaan) voi ympäristön tai käyttöyhteyden vuoksi viitata eri olioihin tai ominaisuuksiin. Erityisesti monien tieteessä käytettyjen sanojen tarkka merkitys on sanan käyttäjille osin tuntematon; niiden merkitys on avoin jatkuvasti uusille tieteellisille löydöille. Putnam tiivistää johtopäätöksensä tunnettuun iskulauseeseensa: ”Merkitykset eivät vain ole päässä.”
Uuden viittaamisen teorian mukaan nimet viittaavat tiettyyn olioon, johon ne ovat tietynlaisessa historiallis-kausaalisessa suhteessa, eikä puhujalla tarvitse olla mitään tätä oliota yksilöivää tietoa. Viittauksen kohteen määrää tyypillisesti jokin historiallinen nimeämistapahtuma eikä nimeämisessä ole merkittävää, kuinka oikeaan osuvia tai harhaisia uskomuksia nimen ensimmäisellä käyttäjällä tarkoitetusta oliosta on. Tämän jälkeen kieliyhteisö ottaa nimen omakseen ja viittaa sillä tuohon tietyssä historiallisessa tilanteessa nimettyyn olioon, uskoivat he siitä muuten mitä hyvänsä. Merkitys välittyy meille tietyn kieliyhteisön kautta: on olemassa tietty nimen ensimmäisestä käyttäjästä meihin ulottuva historiallinen ketju – itse asiassa monia vaihtoehtoisia ketjuja, jotka ovat tavallaan Fregen mielien vähemmän mystisiä vastineita, erilaisia tapoja, joilla viittauksen kohde on meille annettu.
Kripke esittää, että puhujan käyttämä nimi viittaa menestyksekkäästi oikeaan viittauksen kohteeseensa eräänlaisen historiallis-kausaalisen ketjun kautta, vaikkei puhuja tietäisikään kyseisen viittauksen kohteen yksilöimiseen riittäviä ehtoja. Puhujan ei siis tarvitse liittää sanaan mitään yksiselitteisen viittauksen kohteen määrittävää kuvausta tai fregeläistä mieltä (Sinn) (ainakaan perinteisesti tulkitussa mielessä). Hänellä voi olla jopa lukuisia epätosia uskomuksia nimen kantajasta. Uuden viittaamisen teorian perusoivallus onkin, etteivät perinteiset lähestymistavat salli perin inhimillistä erehtymistä ja tietämättömyyttä.
Putnam korostaa erityisesti ”kielellisen työnjaon” sekä ympäristön osuutta merkityksen määräytymisessä. Edellisellä hän tarkoittaa sitä, että useiden sanojen kohdalla vain tieteelliset asiantuntijat – jos nämäkään – pystyvät todella määräämään näiden sanojen viittauksen kohteen (esim. aidot ja väärennetyt taideteokset, aito kulta). Silti muutkin osaavat käyttää näitä sanoja ja ymmärtävät ne. Putnam argumentoi edelleen ajatuskokeiden avulla, että kahdella henkilöllä voi olla sisäisesti sama mentaalinen tila, mutta sama sana heidän käyttämänään (tai ajattelemanaan) voi ympäristön tai käyttöyhteyden vuoksi viitata eri olioihin tai ominaisuuksiin. Erityisesti monien tieteessä käytettyjen sanojen tarkka merkitys on sanan käyttäjille osin tuntematon; niiden merkitys on avoin jatkuvasti uusille tieteellisille löydöille. Putnam tiivistää johtopäätöksensä tunnettuun iskulauseeseensa: ”Merkitykset eivät vain ole päässä.”
Uuden viittaamisen teorian mukaan nimet viittaavat tiettyyn olioon, johon ne ovat tietynlaisessa historiallis-kausaalisessa suhteessa, eikä puhujalla tarvitse olla mitään tätä oliota yksilöivää tietoa. Viittauksen kohteen määrää tyypillisesti jokin historiallinen nimeämistapahtuma eikä nimeämisessä ole merkittävää, kuinka oikeaan osuvia tai harhaisia uskomuksia nimen ensimmäisellä käyttäjällä tarkoitetusta oliosta on. Tämän jälkeen kieliyhteisö ottaa nimen omakseen ja viittaa sillä tuohon tietyssä historiallisessa tilanteessa nimettyyn olioon, uskoivat he siitä muuten mitä hyvänsä. Merkitys välittyy meille tietyn kieliyhteisön kautta: on olemassa tietty nimen ensimmäisestä käyttäjästä meihin ulottuva historiallinen ketju – itse asiassa monia vaihtoehtoisia ketjuja, jotka ovat tavallaan Fregen mielien vähemmän mystisiä vastineita, erilaisia tapoja, joilla viittauksen kohde on meille annettu.
Erikieliset vastineet
| new theory of reference | englanti (English) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:kausaalis-historiallinen viittausteoria. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kausaalis-historiallinen viittausteoria.)