Filosofia:historianfilosofia
historianfilosofia
| historianfilosofia |
Määritelmä
filosofian osa-alue, joka tutkii inhimillistä historiaa ja sen tallentamista ja tulkintaa
Selite
Historia-termi on nykykielissä olennaisesti kaksijakoinen. Toisaalta sillä tarkoitetaan inhimillisten tapahtumien ja tekojen ajallista kehitystä ja toisaalta historia merkitsee tiedollista pyrkimystä, joka koskee tätä kehitystä. Jos kyse on edellämainitusta, historianfilosofiaa kutsutaan usein substantiiviseksi tai spekulatiiviseksi ja sitä pidetään osana metafysiikkaa. Sen sijaan jälkimmäistä koskeva historianfilosofia on osa tietoteoriaa ja sitä kutsutaan kriittiseksi tai analyyttiseksi historianfilosofiaksi. Siten spekulatiivinen historianfilosofia koskee historiaa itseään kun taas kriittinen historianfilosofia koskee historiallista ajattelua
Spekulatiivinen tai substantiivinen historianfilosofia alkaa kirkkoisä Augustinuksesta (354-430), joka teoksessaan De civitate dei (mietti syitä pakanallisen Rooman kukoistukseen suhteessa kristillisen vaiheen alennustilaan ja pyrki löytämään ihmiskunnan kehityksestä jumalallisen suunnitelman. Myöhemmin filosofit Giambattista Vico (1668-1744) ja Johann Gottfried Herder (1744-1803) seurasivat tätä ajatusta ja etsivät historiasta tarkoitusta, joka saattoi olla täysin vastakkainen yksilöiden pyrkimyksille ja käyttää heitä välikappaleinaan omissa pyrkimyksissään. Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831) kehitti tämän ajatuksen pisimmilleen, ja näki inhimillisen vapauden toteutuvan historian kulussa väistämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta. Karl Marx (1818-1883) tunnetusta käänsi Hegelin filosofian nurinniskoin ja piti historian tarkoituksena taloudellista kehitystä. 1900-luvulla spekulatiivista historianfilosofiaa kehittelivät vielä Oswald Spengler (1880-1936) ja Arnold J. Toynbee (1889-1975), mutta Wienin piirin ja analyyttisen filosofian myötä metafyysinen spekulointi tuomittiin vahingollisena toimintana eikä suuntaus ollut sen jälkeen pitkään voimissaan.
Kriittinen tai analyyttinen historianfilosofia tarkastelee historiallisen tiedon luonnetta ja se voidaan jäljittää 1800-luvun lopulle. Suuntausta on määrittänyt luonnontieteiden konteksti ja erityisesti positivismi, jossa katsotaan, että historiallisen menneisyyden tunteminen on asioiden selittämistä kausaalisesti muiden tieteiden tapaan. Historiaa määrittävät sosiaaliset, psykologiset ja ehkä myös biologiset ja fysiikan lait. Vastakkainasettelu tämän positivistisen näkemyksen (mm. Carl G. Hempel (1905-1997) ja Morton White (1917-)) ja Wilhelm Diltheyn (1833-1911) aloittaman vastareaktion, joka korostaa historian ja muiden humanististen tieteiden ainutlaatuisuutta, ja jota historianfilosofia pyrkii pikemmin ymmärtämään kuin selittämään (mm. R. G. Collingwood (1889-1943) ja William Dray (1921-2009), välillä on suurimman osan 1900- ja 2000-luvun (anglosaksisen) historianfilosofian taustalla. 1900-luvun loppupuolella ranskalaiset Jean-François Lyotard (1924-1998) ja Michel Foucault (1926-1984) korostivat narratologian merkitystä historiallisena esittämistapana.
Spekulatiivinen tai substantiivinen historianfilosofia alkaa kirkkoisä Augustinuksesta (354-430), joka teoksessaan De civitate dei (mietti syitä pakanallisen Rooman kukoistukseen suhteessa kristillisen vaiheen alennustilaan ja pyrki löytämään ihmiskunnan kehityksestä jumalallisen suunnitelman. Myöhemmin filosofit Giambattista Vico (1668-1744) ja Johann Gottfried Herder (1744-1803) seurasivat tätä ajatusta ja etsivät historiasta tarkoitusta, joka saattoi olla täysin vastakkainen yksilöiden pyrkimyksille ja käyttää heitä välikappaleinaan omissa pyrkimyksissään. Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831) kehitti tämän ajatuksen pisimmilleen, ja näki inhimillisen vapauden toteutuvan historian kulussa väistämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta. Karl Marx (1818-1883) tunnetusta käänsi Hegelin filosofian nurinniskoin ja piti historian tarkoituksena taloudellista kehitystä. 1900-luvulla spekulatiivista historianfilosofiaa kehittelivät vielä Oswald Spengler (1880-1936) ja Arnold J. Toynbee (1889-1975), mutta Wienin piirin ja analyyttisen filosofian myötä metafyysinen spekulointi tuomittiin vahingollisena toimintana eikä suuntaus ollut sen jälkeen pitkään voimissaan.
Kriittinen tai analyyttinen historianfilosofia tarkastelee historiallisen tiedon luonnetta ja se voidaan jäljittää 1800-luvun lopulle. Suuntausta on määrittänyt luonnontieteiden konteksti ja erityisesti positivismi, jossa katsotaan, että historiallisen menneisyyden tunteminen on asioiden selittämistä kausaalisesti muiden tieteiden tapaan. Historiaa määrittävät sosiaaliset, psykologiset ja ehkä myös biologiset ja fysiikan lait. Vastakkainasettelu tämän positivistisen näkemyksen (mm. Carl G. Hempel (1905-1997) ja Morton White (1917-)) ja Wilhelm Diltheyn (1833-1911) aloittaman vastareaktion, joka korostaa historian ja muiden humanististen tieteiden ainutlaatuisuutta, ja jota historianfilosofia pyrkii pikemmin ymmärtämään kuin selittämään (mm. R. G. Collingwood (1889-1943) ja William Dray (1921-2009), välillä on suurimman osan 1900- ja 2000-luvun (anglosaksisen) historianfilosofian taustalla. 1900-luvun loppupuolella ranskalaiset Jean-François Lyotard (1924-1998) ja Michel Foucault (1926-1984) korostivat narratologian merkitystä historiallisena esittämistapana.
Lisätiedot
Lue lisää tästä aiheesta Wikipediasta
Erikieliset vastineet
| philosophy of history | englanti (English) | |
| philosophie de l'histoire | ranska (français) | |
| historiefilosofi | ruotsi (svenska) | |
| Geschichtsphilosophie | saksa (Deutsch) | |
| aja·loo·filosoofia | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:historianfilosofia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:historianfilosofia.)