Filosofia:teleologia
teleologia | tarkoitusperäisyysoppi | tarkoituksenmukaisuusoppi
teleologia | |||
tarkoitusperäisyysoppi | |||
tarkoituksenmukaisuusoppi |
Selitystä, joka perustuu selitettävän asian tarkoitukseen, sanotaan teleologiseksi. Metafyysisessä mielessä teleologia tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan todellisuus tai sen osat pyrkivät tai kehittyvät kohti jotakin päämäärää tai lopputulosta. Esimerkiksi biologiset selitykset ovat tyypillisesti teleologisia, koska elollinen luonto toimii tarkoitushakuisella tavalla. Aristoteeliseen maailmanselitykseen, joka oli filosofiassa pitkään hallitseva, liittyi usein muitakin teleologisen selittämisen alueita. Hänen mukaansa finaalinen syy ohjaa tapahtumien kulkua ja olioilla on lajityypillinen olemus, jota ne pyrkivät toteuttamaan.
Teleologisia selityksiä biologiassa ja jopa psykologiassa on erityisesti 1900-luvulla kritisoitu antroposentrisiksi tai ”metafyysisiksi” ja erilaisia teleologisiksi ajateltuja käsitteitä (kuten päämäärä, tarkoitus, funktio, sopeutuminen) on pyritty naturalisoimaan niin biologiassa kuin psykologiassakin. Thomas Shortin mukaan kritiikki teleologisia käsitteitä ja selityksiä kohtaan perustuu kuitenkin usein käsitteen osittaiseen väärinymmärtämiseen ja sekoittamiseen mm. uskonnolliseen tiedekritiikkiin:
- Teleologinen selittäminen ei ole primitiivinen animistinen oppi, vaan syntyi antiikissa mekanististen selitysten täydentäjäksi, joilla voitiin selittää miten kaaoksesta voi syntyä järjestystä.
- Teleologian olettamat finaaliset syyt väärinkäsitetään usein partikulaarisiksi eikä tyyppiin viittaaviksi, jolloin Jumalan tahdon, inhimillisten halujen tai vaikutusten tulevaisuudessa ajatellaan olevan finaalisia syitä, vaikka ne Aristoteelisessa mielessä olisivat partikulaareina pikemminkin efektiivisiä syitä (Short 2007, 100). Esimerkiksi kun henkilö harrastaa terveyskävelyjä, on henkilön halu terveyteen Aristoteleella kävelemisen efektiivinen eikä finaalinen syy. Finaalinen syy on (yleisesti) terveys itse, joka voi toteutua monella eri tavalla tai jäädä toteutumatta.
- Usein esitetyn olkiukkomaisen käsityksen sijaan teleologiaan ei liity ajatusta käännetystä kausaatiosta, jossa tulevaisuus jotenkin determinoisi nykyisyyttä (Short 2007, 104).
Lähikäsitteet
- adaptaatio (vieruskäsite)
- finaalinen syy (funktiosuhde)
- funktio (vieruskäsite)
- normatiivisuus (yläkäsite)
- teleologinen etiikka (ominaisuuden kantaja)
- teleologinen selitys (ominaisuuden kantaja)
Käytetyt lähteet
Angeles1981, Bekoff&Allen1995, KorkmanYrjönsuuri1998, Short2007
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:teleologia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:teleologia.)