Kirjallisuudentutkimus:takauma

Tieteen termipankista

takauma | analepsis

takauma
analepsis
Määritelmä viittaus menneeseen, erityisesti kerronnan siirtyminen aiempiin tapahtumiin, taaksepäin tarinan kronologiassa
Selite

Takauma voi esiintyä joko kertojan tai fiktiivisen henkilön diskurssissa. Kerronnan ilmiönä kysymys on tarinan ajan järjestyksen muutoksesta. Fiktiivisen henkilön tajunnassa tapahtuvasta siirtymästä menneeseen (esim. muisto) ei välttämättä seuraa kronologian muutosta kerronnassa. Genetten termi kerronnan siirtymisestä kronologiassa taaksepäin oli analepsis, ja analepsiksen määritelmä on "tarinan jonkin tapahtuman kerronta sellaisessa tekstin kohdassa, jossa myöhemmät tapahtumat on jo kerrottu".

Voidaan erottaa ulkoiset ja sisäiset takaumat: ensimmäisellä tarkoitetaan siirtymistä ajankohtaan, joka sijoittuu kokonaan kerrotun tarinan alkua edeltävään aikaan. Marcel Proustin romaanisarjan osa Swannin rakkaus (1919) on kokonaisuutena ulkoinen analepsis, koska se kertoo ajasta ennen tarinan alkuaikaa, Marcelin lapsuutta, josta lähdetään liikkeelle romaanisarjan ensimmäisessä osassa. Sisäinen takauma on paluu kerrotun tarinan kronologian sisällä.

Takauman käsitteellinen vastinpari on ennakointi, Genetten termein prolepsis.

Tarinassa taaksepäin siirtymisen keinot ja takaumiin turvautumisen syyt vaihtelevat. Henkilöiden tajunnan kautta motivoidut takaumat ovat tavallisia modernistisessa proosassa, kuten esimerkiksi William Faulknerin romaaneissa The Sound and the Fury (1929) ja Absalom, Absalom (1936). Siirtyminen kronologiassa tapahtuu esimerkiksi niin, että jokin kokemus nykyhetkessä tuo henkilön mieleen kohtauksen menneisyydestä. Realistisessa proosassa tavallisia ovat puolestaan kertojan tekemät taustoitukset, joita ei perustella henkilön tajunnan tapahtumilla.

Erikieliset vastineet

analepsisenglanti (English)
cutback (luo nimityssivu)englanti (English)
flashbackenglanti (English)
recalls (luo nimityssivu)englanti (English)
retrospection (luo nimityssivu)englanti (English)
retour en arrière (luo nimityssivu)ranska (français)
återblick (luo nimityssivu)ruotsi (svenska)
Rückwendung (luo nimityssivu)saksa (Deutsch)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

Rimmon-Kenan1991

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:takauma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:takauma.)