Määritelmä
kolmivaiheinen prosessi, johon kuuluvat vahingonuhkien tunnistaminen, hallitseminen ja niistä tiedottaminen
Selite
Riskianalyysissä pyritään tunnistamaan ympäristö- ja terveysuhat ja siihen liittyy olennaisesti ennaltavarautumisen periaate, joka oikeuttaa ennakoivat toimenpiteet. Mikäli kyseessä on epävarma tilanne, toimenpiteet tulee päättää ympäristön hyväksi. Riskianalyysin viitekehyksenä on ympäristö- ja terveysriskejä koskeva lainsäädäntö sekä päätöksenteko. Toiminnan seurauksia koskeva varmuuden puute voi olla monenlaista, ja on tavallista erottaa erilaisia päätöksentekotilanteita. Varmuuden tilassa tiedämme, mitä eri toimintavaihtoehdoista seuraa. Riskin vallitessa toiminnan seurauksista ei ole varmuutta, mutta voimme yksilöidä mahdolliset seuraukset ja liittää niihin perusteltuja todennäköisyysarvioita. Kun ei pystytä määrittämään mahdollisten seurausten toteutumisen objektiivista todennäköisyyttä, on tapana puhua tieteellisestä epävarmuudesta. Tieteellinen tietämättömyys puolestaan viittaa siihen, ettemme tunne kaikkia toimintavaihtoehtoja emmekä niiden mahdollisia seurauksia. Vahingonuhkia arvioivat niin maallikot kuin asiantuntijat. Järjestelmällisesti niitä arvioidaan tiedeperustaisen riskianalyysin avulla, jota käytetään vahingonuhkien tunnistamiseen, niiden hallitsemiseen sekä niistä tiedottamiseen. Riskianalyysi sisältääkin kolme osaa: riskinarvioinnin, riskinhallinnan ja riskiviestinnän. Riskinarvioinnissa tuotetaan mahdollisimman luotettavaa tietoa vahingonuhista päätöksenteon perustaksi. Ympäristö- ja terveysriskien arviointi sisältää neljä vaihetta: vaaran tunnistamisen, sen kuvaamisen, altistuksen arvioinnin ja riskin kuvaamisen. Riskinhallinta on päätöksentekoa ja toimintaa, joiden avulla riskinarvioinnissa yksilöityjä vahingonuhkia pyritään hallitsemaan. Siinä huomioidaan myös yhteiskunnalliset tekijät, kuten taloudelliset näkökohdat sekä kansalaisten asenteet ja käsitykset. Riskiviestintä tarkoittaa yksilöiden, ryhmien ja instituutioiden välistä vastavuoroista tiedon ja mielipiteiden vaihtamista. Ennaltavarautumisen periaate on tärkeä osa ympäristö- ja terveysriskien hallintaa. Sen mukaan tiettyihin riskinarvioinnissa yksilöityihin vahingonuhkiin (kuten horisontaalisen geenivirtauksen seurauksiin) liittyvää epävarmuutta ei tule käyttää perusteena viivyttää ennakoivien toimenpiteiden käyttöönottoa. Tietystä toiminnasta – esim. tekniikan tai tuotteen käyttöönotosta – on pidättäydyttävä, mikäli on uskottavaa, että toiminta johtaa vakaviin ympäristövahinkoihin tai terveyshaittoihin. Ennakoivia toimenpiteitä pitää tehdä, vaikka tieteellinen tietämys toiminnan ja vahingon välisestä seuraussuhteesta olisi merkittävällä tavalla epävarmaa tai kiistanalaista. Koska erilaisia riskien hallintaa koskevia toimintatapoja on pyritty oikeuttamaan tai niitä on perusteltu ennaltavarautumisen periaatteeseen vetoamalla, sen sisällöstä on itsessään tullut kiistojen kohde. Vaikka periaatteen perusidea on yleisesti hyväksytty, sen tarkasta määritelmästä ei ole päästy yhteisymmärrykseen ja sen oikeanlaiseen käyttöön liittyy epäselvyyksiä.
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:riskianalyysi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:riskianalyysi.)
