Oikeustiede:Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV)

    Tieteen termipankista

    Euroopan rahoitusvakausväline | ERVV

    Euroopan rahoitusvakausväline
    ERVV
    Määritelmä toisena euroalueen vakautustoimena perustettu rahasto, jonka muodostavat euroalueeseen kuuluvat jäsenvaltiot
    Selite

    Euroopan rahoitusvakausväline on ns. toinen osa euroalueen vakauttamistoimia. Euroopan rahoitusvakausväline (engl. European Financial Stability Facility) on 9.5.2010 Luxemburgin lainsäädännön mukaisesti perustettu osakeyhtiömuotoinen rahasto, jonka muodostavat 16 euroalueeseenkuuluvaa Euroopan unionin jäsenvaltiota. Kuten myös muiden euroalueen vakauttamistoimien, myös Euroopan rahoitusvakausvälineen ensisijaisena tarkoituksena on turvata euroalueen rahoitusvakaus. Euroalueen jäsenvaltioille myönnettävän rahoitustuen antajina toimivat Euroopan rahoitusvakausväline yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa.

    Rahoitusvakausvälineen ydintoiminta perustuu vakautustuen tarjoamiseen euroalueen jäsenvaltioille lainaohjelmilla ja lainoilla, joita Euroopan rahoitusvakausväline voi myöntää rajoitetun ajan kuluessa enintään 440 miljardia euroa. Euroopan rahoitusvakausvälineen keskeinen toimija on Euroopan komissio. Lainaohjelmien saatavuuden ehtona on se, että lainoja pyytävät euroalueen kriisijäsenvaltiot tekevät komission kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, joka koskee budjettikuria ja talouspoliittisia suuntaviivoja.

    Vakautustuki rahoitetaan laskemalla liikkeeseen tai olemalla osallisena joukkovelkakirjoissa, velkasitoumuksissa, yritystodistuksissa, velkakirjalainoissa tai muissa rahoitusjärjestelyissä. Edellä mainittujen varainhankintavälineiden takaajiin kuuluvat kaikki euroalueen jäsenvaltiot.

    Menettely käynnistyy, kun euroalueen jäsenvaltio pyytää toiselta euroalueeseen kuuluvalta jäsenvaltiolta vakauttamista varten tukilainaa. Komissio (yhteistyössä Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa) neuvottelee kriisijäsenvaltion kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka on myöhemmin vastattava Euroopan unionin neuvoston päätöstä lainan myöntämisestä.

    Yhteisymmärryspöytäkirjan hyväksymisen jälkeen komissio tekee yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa euroryhmän työryhmälle markkinatilannearvioon perustuvan ehdotuksen lainansaajalle ehdotettavan lainaohjelman keskeisistä ehdoista. Euroryhmän työryhmän päätöksen jälkeen Euroopan rahoitusvakausväline neuvottelee lainaohjelmien yksityiskohtaisista teknisistä ehdoista. Lopulta takaajat valtuuttavat Euroopan rahoitusvakausvälineen allekirjoittamaan lainaohjelmat, jotka takaajien asiaa koskeviin äänestyksiin osallistuneet takaajat ovat yksimielisesti hyväksyneet.

    Lähteet: Euroopan rahoitusvakausvälineestä tehty puitesopimus: http://www.efsf.europa.eu/attachments/20111019_efsf_framework_agreement_en.pdf (21.10.2013)
    Lisätiedot
    Kirjoittajat: Sirja-Leena Penttinen ja Kim Talus

    Erikieliset vastineet

    European Financial Stability Facility (luo nimityssivu)englanti (English)

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 18.4.2024: Oikeustiede:Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV).)