Oikeustiede:puutavaran uitto
puutavaran uitto
puutavaran uitto |
Määritelmä
puutavaran kuljettaminen veden varassa nipuiksi sidottuna tai irrallaan. Vesilaissa uitolla tarkoitetaan vain puutavaran kuljettamista hinaamalla nipuiksi sidottuna tai kehälautoissa.
Selite
Uitto tapahtuu pääosin yleisillä kulkuväylillä eikä uittamistoimintaa säännellä erikseen. Puutavaran uittaminen sisältyy vesilain mukaisiin yleiskäyttöoikeuksiin (vesilain (587/2011) 2 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohta). Vesilakia säädettäessä ei ollut enää näköpiirissä tarvetta säännellä irtouittoa, joka oli uittotekniikkana jo poistunut käytöstä.
Vesilaissa säännellään luvan myöntämistä uittotoiminnan edellyttämille toimintapaikoille, mutta vesilakia edeltäneisiin säädöksiin sisältyneistä uittosäännöistä ei enää säädetä. Harkittaessa luvan myöntämistä toimintapaikalle on intressivertailussa otettava hyötynä huomioon toimintapaikan merkitys osana uiton toimintapaikkojen muodostamaa kokonaisuutta (vesilain 9 luvun 3 §), mutta muutoin luvan tarpeeseen ja luvan myöntämiseen sovelletaan yleisiä luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytyksiä koskevia säännöksiä.Lisätiedot
Kirjoittaja: Sinikka Pärnänen
Kirjoittaja: Sinikka Pärnänen
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:puutavaran uitto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:puutavaran uitto.)