Oikeustiede:eurooppalaiset energiamarkkinat
eurooppalaiset energiamarkkinat
eurooppalaiset energiamarkkinat |
Energiamarkkinoista voidaan puhua kansallisella, Euroopan laajuisella ja kansainvälisellä tasolla. Suomen kansalliset energiamarkkinat ovat osa Euroopan unionin sisämarkkinoita.
Energiamarkkinat ovat viimeisinä vuosikymmeninä kehittyneet sekä kansallisesti että Euroopan tasolla pääosin kansallisista julkisista ja monopolisoiduista markkinoista kohti kansainvälistyviä, yksityisiä ja kilpailullisia markkinoita. Koska energia kuuluu Euroopan unionissa jaetun toimivallan alueeseen, suurin osa merkittävimmistä energiaoikeudellisista sääntelyinstrumenteista on johdettavissa Euroopan unionin primääri- ja sekundaarisääntelystä.
Energiamarkkinat ovat infrastruktuurisidonnaisuutensa (erit. sähkön ja kaasun siirtoverkostot) vuoksi luonteeltaan luonnollisia monopoleja, joiden sääntely on edellytys markkinoiden toiminnalle. Tästä syystä energiamarkkinoiden oikeudelliseen sääntelyyn kuuluu keskeisesti kaksi kokonaisuutta: kilpailutavoitteiden toteuttaminen sekä yleisten sisämarkkinoiden toiminnan kehittämiseen liittyvien päämäärien edistäminen. Kilpailutavoitteiden toteuttaminen mahdollistetaan päästämällä kolmannet osapuolet siirtoverkkoihin kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin. Yleisiä sisämarkkinatavoitteita puolestaan toteutetaan sektorikohtaisella sääntelyllä, johon kuuluu muun muassa tasapuolisuus- ja syrjimättömyysvelvoitteet sekä siirtoverkkojen ja toimittajien oikeudellinen eriyttäminen.Kirjoittajat: Kaisa Huhta ja Kim Talus
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:eurooppalaiset energiamarkkinat. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:eurooppalaiset energiamarkkinat.)