Oikeustiede:epäillyn pidättäminen

    Tieteen termipankista

    epäillyn pidättäminen

    epäillyn pidättäminen
    Määritelmä rikosprosessuaalinen pakkokeino, jolla kiinniotetulta rikoksesta epäillyltä riistetään vapaus joksikin aikaa pitämällä häntä säilössä esitutkinnan turvaamiseksi ja/tai hänen mahdollista myöhempää vangitsemistaan varten
    Selite

    Pidättäminen on mahdollista PKL (806/2011) 2 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan, jos voidaan todennäköisin syin epäillä, että 1) on tehty rikos ja 2) pidätettävä henkilö on syyllistynyt tuohon rikokseen.

    Säännönmukaisessa tai perustapauksessa pidättämisen edellytykset todennäköisin syin ovat PKL 2 luvun 5 §:n mukaan: rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä paon vaaraa, todisteiden sotkemisvaaraa tai rikollisen toiminnan jatkamisvaaraa.

    Säännönmukaisten tai normaalien pidättämisen edellytysten lisäksi on PKL 2 luvun 5 §:ssä säädetty pidättämisestä rikoksen tärkeyden perusteella, epäillyn tuntemattomuuden perusteella ja maasta poistumisen vaaran perusteella.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Matti Tolvanen

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HelminenK&al2012, Tolvanen&Kukkonen2011

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 20.4.2024: Oikeustiede:epäillyn pidättäminen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:epäillyn pidättäminen.)