Valtio-oppi:vallan kolmijako
vallan kolmijako
vallan kolmijako |
Vallan kolmijako, tai vallan kolmijako-oppi on poliittinen teoria, jonka ranskalainen filosofi Montesquieu esitteli vuonna 1748 Ranskan monarkiaa arvostelevassa kirjassaan: ”De l’esprit des lois” (Lakien henki). Montesquieun mukaan kansalaisten vapaus on vakavasti uhattuna, jos kaikki valta keskittyy yhdelle toimielimelle. Vallan väärinkäytön estämiseksi hän ehdotti vallan kolmijakoa, jossa lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta jaetaan toisistaan riippumattomiin erillisiin toimielimiin ja eri ihmisten käsiin. Vallanjako rajoittaa hallituksen mielivaltaisia ylilyöntejä, sillä lakien säätäminen, toimeenpano ja hallinnointi edellyttävät kaikkien kolmen vallanhaaran hyväksyntää.
Montesquieun vallan kolmijako-oppi on vaikuttanut lukuisten modernien länsimaisten valtioiden valtiosääntöihin, joskin sen sovellukset vaihtelevat valtiokohtaisesti. Samalla Montesquieun oppi on menettänyt paljon sen alkuperäisestä puhtaudestaan. Esimerkiksi 1900-luvulla ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen länsimaisten valtioiden hallitukset laajensivat toimeenpanovaltaansa osallistumalla lukuisiin yhteiskunnallisen- ja taloudellisen elämän osa-alueisiin. Vallan kolmijakoteoria ei kerro valtioelinten sisäisistä valtasuhteista, vaan se on enemmänkin kuvaus kokonaisuudesta.
Esimerkki:
Vallan kolmijako on vahvistettu Suomen perustuslaissa. Perustuslain 3 § mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Hallitusvaltaa, eli toimeenpanovaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Perustuslain 27 § mukaan kansanedustajana eivät voi olla valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsen eikä valtakunnansyyttäjä.
Näin ollen Suomen perustuslaki estää henkilöä toimimasta samanaikaisesti lainsäädäntövallan edustajana (kansanedustajana) ja tuomiovallan edustajana (korkeimman oikeuden tuomari), jotta lainsäädäntö- ja tuomiovalta eivät sekoittuisi keskenään.Erikieliset vastineet
separation of powers | englanti (English) | |
maktdelning | ruotsi (svenska) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
BokH2018, Finlex 731/1999, Encyclopaedia Britannica
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 23.3.2025: Valtio-oppi:vallan kolmijako. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Valtio-oppi:vallan kolmijako.)