Taidehistoria:edustusmuotokuva
edustusmuotokuva
edustusmuotokuva |
Edustusmuotokuvassa painotetaan perinteisesti muotokuvan kohteen sosiaalista statusta yksilöllisen persoonan sijaan. Edustusmuotokuvien taustahistoria paikantuu edustushuoneiden perinteeseen, jossa esiteltiin kuuluisien miesten muotokuvia. Kuuluisien miesten muotokuvat pohjautuvat viri illustres -perinteeseen, jonka rinnalle 1600-luvulla nousivat kuuluisien naisten ja myöhemmin lasten elämäkertasarjat.
Edustusmuotokuvat tehdään tilauksesta perinteisesti tiettyyn fyysiseen paikkaan ja ennalta määrättyyn kokoon. Muotokuvat voidaan ripustaa henkilögalleriamaisesti, mutta toisaalta ne saatetaan sijoittaa tilaan hyvin vapaasti muiden sisustuksellisten elementtien joukkoon. Aiemmin esimerkiksi herraskartanoissa ja vauraissa virkamieskodeissa erotettiin julkinen ja yksityinen tila toisistaan. Edustusmuotokuviksi luokiteltavat kuvat sijoitettiin julkisen tilan puolelle. Yksityisessä tilassa saattoi puolestaan olla muita versioita varsinaisesta edustusmuotokuvasta, kuten luonnoksia alkuperäisestä teoksesta.
Edustusmuotokuva on edelleen suosittu traditio, mutta 2000-luvulle tultaessa perinteinen edustusmuotokuva on vapautunut kaavamaisuudesta. Tilatuissa muotokuvissa on osittain vapauduttu perinteisiin edustus- ja hallitsijamuotokuviin liitettävistä sopivuussäännöistä ja muotokuvan kohteen yhteiskunnallisen aseman esittämisestä. Perinteisesti konservatiivisena pidetyssä edustusmuotokuvassa on siirrytty statuksen painottamisesta intiimimpään ilmaisuun ja identiteettien moninaisuuteen. Eräs tunnetuimmista traditiota rikkovista edustusmuotokuvista on Elina Merenmiehen vuonna 2010 maalaama muotokuva apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisesta. Tässä Helsingin kaupungin tilaamassa muotokuvassa Pekka Korpisen kasvot ovat poispyyhityt.Lähikäsitteet
- hallitsijamuotokuva (vieruskäsite)
- muotokuva (yläkäsite)
- tilausmuotokuva (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Eriksson2019, Klinge2001, Lilius1990, Lindgren2007
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Taidehistoria:edustusmuotokuva. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:edustusmuotokuva.)