Taidehistoria:Pariisin salonki

    Tieteen termipankista

    Pariisin salonki

    Pariisin salonki
    Salonki
    Määritelmä Pariisissa keväisin vuosina 1667-1890 järjestetty taidenäyttely, joka laajuutensa ja saamansa julkisuuden perusteella arvioitiin erityisesti 1800-luvulla Euroopan huomattavimmaksi näyttelyfoorumiksi
    Selite Aluksi Pariisin kevätsalonki oli tarkoitettu lähinnä Ranskan taideakatemian jäsenten teoksille, mutta suuren vallankumouksen jälkeen pääsy avattiin kaikille taiteilijoille. Se järjestettiin vuoteen 1833 saakka joka toinen vuosi, sittemmin vuosittain. Arvovaltainen jury valitsi näyttelyn teokset. Esille asetettujen töiden määrä kasvoi jatkuvasti: 1880-luvulla, jolloin salongin merkitys oli suurimmillaan, teoksia saattoi olla näytteillä yli 7000. Ranskalaisten taiteilijoiden työt esiteltiin omana ryhmänään, ulkomaalaisille oli omat salinsa. Alkuun näyttely järjestettiin Salon Carréssa Louvressa. Myöhemmin, kun teosmäärä kasvoi, näyttely jaettiin eri paikkoihin, muun muassa Palais Royaliin ja Palais de l’Industriehin. Myös suomalaiset taiteilijat osallistuivat kevätsalonkeihin. Sinne valituksi tuleminen katsottiin Suomessa 1800-luvun lopulla eräänlaiseksi taiteilijan kypsyyden ja ammattitaidon sinetiksi.

    Erikieliset vastineet

    Salonenglanti (English)
    Salon des Beaux-Artsranska (français)
    Parisersalongenruotsi (svenska)
    Parissalongenruotsi (svenska)
    Salongenruotsi (svenska)
    Парижский салонvenäjä (русский)

    Käytetyt lähteet

    Konttinen&Laajoki2000

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Taidehistoria:Pariisin salonki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:Pariisin salonki.)