pilvet


pilvet

Selite Pilvet muodostuvat vesipisaroista tai jääkiteistä. Pilviluokitteluja on useita eri käyttötarkoitusten mukaan. Tyypillisesti pilvet jaetaan niiden alarajan korkeuden mukaan kolmeen ryhmään: ylä- keski- ja alapilviin. Troposfäärin yläpuolella esiintyvät pilvet, kuten helmiäispilvet ja valaisevat yöpilvet, eivät ole tässä jaottelussa mukana. Kuten troposfääri, myös pilvet sijaitsevat päiväntasaajalla hieman korkeammalla kuin navoilla; seuraavassa esitettävät korkeudet vastaavat tilannetta Suomessa.

Yläpilvet muodostuvat jääkiteistä ja niiden tyypillinen alaraja on 5-9 kilometrin korkeudella.

Keskipilvet sisältävät usein sekä vettä että jäätä, ja niiden alaraja on tyypillisesti 2-6 km.

Alapilvet ovat enimmäkseen nestemäisten pisaroiden muodostamia ja alaraja on alle 2 km.

Sumut ovat tavallaan pilviä, joiden alareuna ulottuu maanpintaan saakka.

Yleisimmin käytetyssä luokittelussa pilvet jaetaan kymmeneen eri pilvisukuun, joista kolme on ylä-, kolme keski- ja neljä alapilvisukuja. Suvut jaetaan edelleen pilvilajeihin. Luokittelun on alkujaan luonut englantilainen apteekkari ja harrastelijameteorologi Luke Howard 1800-luvun alussa. Kuten biologiassa siinä käytetään latinankielisiä nimiä kuvaamaan pilvisukua ja -lajia. Esimerkiksi säikeinen untuvapilvi on Cirrus fibratus. Klassisessa latinassa c-kirjain ääntyy poikkeuksetta kuten suomen k, joten cirrus kuuluu lausua kirrus, eikä englantilaisittain sirrus.

Pilvisukujen ja -lajien tunnistaminen ei ole aina helppoa edes asiantuntijalle. Kun pilvet ohenevat tai tihenevät, kun niiden korkeus muuttuu tai kun yhtenäiset kerrokset hajoavat hattaroiksi tai päinvastoin, on monesti makuasia, mihin luokkaan pilvi kuuluu. Varsinkin kehityssarjat Ci -> Cs -> As -> Ns, Cc -> Ac -> Sc sekä sumu -> St -> Sc -> Cu -> Cb ovat yleisiä. Lisäksi taivaalla voi helposti olla yhtaikaa näkyvissä 5-10 pilvilajia kauniina sekamelskana. Ehkäpä tästä syystä epätoivoisten havainnontekijöiden käyttöön on jopa virallisissa ohjeissa varattu luokka "sekava taivas".

Pilven luokittelussa on vastattava kahteen kysymykseen: onko pilvi muodostunut terävärajaisista osista (palleroita, hattaroita, möhkäleitä, rullia, ruudukkoa tms.) vai onki se piirteetön kerrospilvi, ja kuinka korkealla se on. Hattaran ja kerroksen rajamailla ovat usein kumpukerrospilven rullia tai makkaroita muistuttavat muodot, toisinaan myös samantapaiset rakenteet hahtuvapilvissä.

Pilven korkeuden määritteleminen ilman apuvälineitä on vaikeaa, ja säähavaintoasemilla onkin siihen erilaisia laitteita, jotka perustuvat valon heijastumiseen ja siroamiseen pilvessä. Harrastajan keinoksi jää oman havainnon vertaileminen virallisiin havaintoihin tai ennusteisiin. Hattaroiden korkeuden voi karkeasti arvioida niiden halkaisijan avulla: kun ojentaa käsivarren suoraksi ja tähtää noin 30 asteen korkeudella olevia hattaroita, palleropilvet ovat pikkusormen, hahtuvapilvet kolmen sormen ja kumpukerrospilvet koko kämmenen levyisiä.

Kerrospilvet voi yleensä erottaa toisistaan vain valoisuuden perusteella: harsopilven läpi Aurinko paistaa niin kirkkaana että puiden ja rakennusten varjot erottuvat maassa, ohuen sumu- tai verhopilven läpi Aurinko näkyy, mutta sitä voi häikäistymättä katsoa, kun taas laajan sadepilven läpi Aurinkoa ei näy. Pimeässä kerrospilvien erottaminen toisistaan on vaikeampaa, varsinkin uudenkuun aikaan. Apuna voi käyttää pilven alapinnasta heijastuvia valoja.

Usein pilven alapinnassa näkyy yöllä asutuskeskuksen valojen heijastumia. Jos valon lähde pystytään tunnistamaan, pilven korkeus on helppo arvioida karkeasti. Kun sumupilvi on hyvin matalalla (50-100 m), näkyvät vain parin kilometrin lähiympäristön synnyttämät valoläikät. Hieman korkeammalla sijaitsevasta alapilvestä näkyvät läheisten asutuskeskusten valoläikät parinkymmenen kilometrin säteellä. Jos näemme pilvessä yli 50 km:n päässä sijaitsevan valolähteen, pilven täytyy olla keski- tai yläpilveä. Kaukaisten valoheijastumien näkymistä tosin estää usein riittämätön näkyvyys.

Pilviä ei voi tunnistaa pelkästään värin (harmaa, valkoinen, sininen) avulla, sillä pilven hetkellinen väri riippuu Auringon korkeudesta ja muista pilvikerroksista. Sen sijaan pilven värin tasaisuus toimii tunnistusapuna: jääkidepilvet ovat tavallisesti yhtä sävyä, kun taas vesipilvissä on valoisampia ja varjoisampia osia.

Virallisissa säähavainnoissa pilvien määrää arvioidaan kahdeksasosina taivaankannen pinta-alasta. Laajalle alueelle harvakseltaan levinneet hattarat yritetään laskea yhteen ja näin määritellä pilvisen ja selkeän taivaan osuus. Ohut harso, jonka läpi taivas kuultaa (Cs, Ci), lasketaan samanarvoiseksi tiheän pilven kanssa.

Eräät yleiset pilvisyyskäsitteet voidaan määritellä kahdeksasosien avulla näin (huomaa, että asteikko ei ole jatkuva):

0/8 - 1/8	selkeää
2/8 - 4/8	melko selkeää
3/8 - 5/8	puolipilvistä
4/8 - 6/8	melko pilvistä
7/8 - 8/8	pilvistä

"Vaihtelevaa pilvisyyttä" sanotaan ennen kaikkea laajoista alueista, joiden yli pilvet kulkevat siten että paikoin taivas pilvistyy, paikoin selkenee.

Erikieliset vastineet

clouds

englanti (English)

Käytetyt lähteet

Zubenelgenubi

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 15.11.2024: Tähtitiede:pilvet. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:pilvet.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →