Tähtitiede:Oinas

    Tieteen termipankista

    Oinas

    Oinas
    Selite Oinas on pohjoistaivaan tähdistö eläinradalla Kalojen ja Härän välissä. Helpoimmin sen löytää Pleiadien avulla: Oinas sijaitsee aivan Pleiadien oikealla puolella, ja sen kirkkain tähti on runsaat 20 astetta Pleiadeista länteen. Suomessa Oinas näkyy hyvin koko syksyn ja alkutalven, elokuusta helmikuuhun.

    Antiikin aikoihin Aurinko näkyi Oinaan suunnassa kevätpäiväntasauksen hetkellä. Siksi kevättasauspisteen merkkinä käytetään edelleenkin Oinaan merkkiä, vaikka nykyisin Aurinko onkin Kalojen tähdistössä kevätpäiväntasauksen aikaan.

    Mytologiaa
    Oinas on yksi jo antiikin aikana nimetyistä tähdistöistä. Se liittyy kertomukseen Iasonista ja argonauteista.

    Boiotian kuninkaalla Athamaalla oli kaksi lasta, Phrixus ja Helle, joita heidän äitipuolensa Ino vihasi. Kuolemalta pelastuakseen he pakenivat Hermeen lahjoittaman kultaisen oinaan selässä. Matkalla Helle putosi mereen, ja tästä sai nimensä Hellespontos (Hellen meri). Phrixus selvisi perille Mustan meren rannalla sijainneeseen Kolkhis-maahan, jossa hän uhrasi oinaan ja lahjoitti sen kultaisen taljan kuningas Ae&eumlteelle. Kuningas asetti taljaa vartioimaan lohikäärmeen, joka ei koskaan nukkunut.

    Thessaliassa Pelias oli kaapannut kuninkuuden veljeltään Aesonilta. Oraakkeli oli varoittanut Peliasta miehestä, jolla on vain yksi sandaali. Aesonin poika Iason oli annettu viisaan kentauri Khironin kasvatettavaksi. Tultuaan aikuiseksi Iason vaati sedältään kuninkuutta. Iason saapui Peliaan puheille vain yksi kenkä jalassaan, mikä pelästytti kuninkaan. Pelias yritti pelastautua antamalla Iasonille mahdottoman tehtävän: hän lupasi luopua kuninkuudesta, jos Iason toisi hänelle kultaisen oinaan taljan.

    Retkeä varten Iason rakensi viisikymmensoutu Argon. Argo sai myös oman tähdistönsä eteläiseltä taivaalta. Monien vaikeuksien jälkeen laiva saapui Kolkhiiseen, jossa Ae&eumltes suostui antamaan taljan, jos Iason kyntäisi pellon härillä, joiden hengitys oli tulta ja sorkat pronssia, ja kylväisi sen lohikäärmeen hampailla. Ae&eumlteen tytär, noita Medea, oli rakastunut Iasoniin, ja tämän noitakeinojen avulla Iason selviytyi tehtävästä. Ae&eumltes ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan. Taas Medea auttoi Iasonia, joka onnistui ryöstämään taljan. Medea pakeni Kolkhiista argonauttien mukana. Taaskin monien seikkailujen jälkeen seurue päätyi Thessaliaan, jossa Iason surmasi Peliaan.

    Kreikkalaisen tragedian ei kuitenkaan sovi päättyä onnellisesti. Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen Iason jätti Medean toisen naisen vuoksi. Medea kosti lähettämällä häälahjaksi viitan, joka poltti morsiamen sammumattomalla tulella, sekä surmaamalla Iasonin kanssa saamansa lapset.

    Tähtiä
    Mesarthim on yksi ensimmäisiä havaittuja kaksoistähtiä. Havaitessaan komeettaa vuonna 1664 Robert Hooke huomasi gamma Arietiksen koostuvan kahdesta tähdestä. Komponenttien välimatka on 8", joten tähti erottuu kaksinkertaisena jo pienelläkin kaukoputkella. Komponentit ovat lähes identtiset; kummankin magnitudi on 4.8.
    Galakseja
    Oinas sijaitsee hieman Linnunradan tason eteläpuolella, noin 150 asteen päässä Linnunradan keskustasta. Alueella näkyy useita galakseja, mutta ne ovat kaikki varsin himmeitä.
    Tieteellinen nimi Aries

    Erikieliset vastineet

    Ariesenglanti (English)
    Ramenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Zubenelgenubi

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Tähtitiede:Oinas. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Oinas.)