Pohjois-Amerikan tutkimus:kulttuurialue
kulttuurialuePohjois-Amerikan alkuperäiskansat
| kulttuurialue | (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat) |
Amerikkalaiset antropologit jakoivat 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuurit laskutavasta riippuen yhdeksään tai kymmeneen kulttuurialueeseen. Jaottelulla pyrittiin luokittelemaan samanlaiset kulttuurit omiksi maantieteellisiksi alueikseen tyypillisten kulttuuripiirteiden perusteella. Luokituksen kulttuurialueet ovat:
1) koillinen alue (Northeast)
2) kaakkoinen alue (Southeast)
3) lounaisalue (Southwest)
4) suuret tasangot (Great Plains)
5) Kalifornia (California)
6) luoteisrannikko (Northwest Coast)
7) subarktinen alue (Subarctic)
8) arktinen alue (Arctic)
9) Columbian laakio (Plateau)
10) suuri syvänne (Great Basin)
Joskus kaksi viimeksi mainittua aluetta määritellään yhdeksi kulttuurialueeksi.
Kulttuurialueille määritellyt rajat noudattavat joissakin tapauksissa melko tarkasti erilaisten luonnonolojen muodostamia rajoja, mutta luonnonrajat eivät varsinaisesti ole olleet keskeinen lähtökohta alueita määriteltäessä. Tästä johtuen kulttuurialueiden nimityksetkään eivät välttämättä vastaa tarkasti maantieteellisten alueiden nimityksiä, ne onkin nähtävä itsenäisinä kulttuurisina termeinä.
1800-luvun puolivälin jälkeen museoihin oli alkanut kerääntyä enenevissä määrin etnografista esineistöä ja muuta aineistoa, joiden luokitteleminen tieteellistä tutkimusta varten nousi ajankohtaiseksi. Tämän vuoksi alkuperäiskulttuurit ja niitä edustavat esineet luokiteltiin maantieteellisiin kulttuurialueisiin. Jako kulttuurialueisiin perustui siis museoiden tarpeisiin luokitella kokoelmissaan olevat esineet ja muu materiaali loogisesti ja tieteellisesti.
Ensimmäisenä maantieteellisen luokittelun esitti amerikkalaisen antropologian kehitykseen ja nousuun vaikuttanut Franz Boas, joka suunnitteli Chicagon maailmannäyttelyyn vuonna 1893 Amerikan alkuperäiskansoja esittelevän näyttelyn. Erityisesti maailmannäyttelyä varten oli aikaisemmin järjestetty laajoja intiaaniaineiston keruita, ja näyttelyssä oli kokonaan oma osasto intiaanikansoille ja heidän kulttuureilleen. Maailmannäyttelyn jälkeen toinentutkija, Otis Mason, vei idean tarkastella intiaanikulttuureita maantieteellisesti kulttuurialueittain pääkaupunkiin Washingtoniin Yhdysvaltain kansallismuseoon. Intiaanikulttuureita alettiinkin maailmannäyttelyn vaikutuksesta esitellä paitsi kansallismuseon myös muiden museoiden näyttelyissä kulttuurialueittain.
1900-luvun alussa useat tutkijat luokittelivat Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuureita, mutta varsinaisesti Amerikan alkuperäiskulttuurien luokittelun yleisti Clark Wisslerin vuonna 1917 ilmestynyt teos The American Indian: An Introduction to the Anthropology of the New World. Teos myös loi pohjan klassiseksi muodostuneelle kulttuurialuejaolle.
Kulttuurialue voidaan määritellä maantieteelliseksi alueeksi, jolla esiintyy samanlaisia kulttuureita. Tämä kuitenkin aiheuttaa kaksi keskeistä metodologista ongelmaa. Ensinnä määrittely maantieteelliseksi alueeksi edellyttää rajojen muodostamista. Toiseksi termi ”samanlainen” puolestaan herättää kysymyksen, mitä tarkoitetaan samanlaisilla kulttuureilla. Kulttuurialueiden rajojen piirtäminen kartalle erottelee kulttuurit jyrkästi toisistaan ja luo osaltaan ongelmia kulttuureiden luokittelemiselle ja erityisesti eri kulttuureiden erottamiselle toisistaan.
Tiukasti tulkittuna jokaisella kansalla on oma kulttuurinsa, mutta maantieteellisesti toisiaan lähellä asuvien ja toistensa kanssa tekemisissä olevien kansojen kulttuurit muistuttavat toisiaan. Voidaan puhua eri kansoilla esiintyvistä yhteisistä ja tunnusomaisista piirteistä. Klassinen kulttuurialuejako perustuu juuri näihin yhteisiksi ja tunnusomaisiksi katsottuihin kulttuuripiirteisiin, joita saman kulttuurialueen kansoilla on lukuisia.
Oman ongelmansa kulttuurialueiden määrittelyssä aiheuttaa se, miten aika tulisi ottaa huomioon. Maantieteellisesti rajatun kulttuurialueen esittäminen kuvaa yleensä historiatonta tai pysähtynyttä aikaa, jolloin kulttuureiden dynaamisuus on vaarassa jäädä vaille huomiota. Tietyllä alueella on yleensä asunut vuosisatojen ja vuosituhansien kuluessa useita eri kansoja, joilla on saattanut olla hyvinkin erilaisia kulttuurimuotoja. Alueelta on muuttanut kansoja pois ja uusia on tullut tilalle. Muutto on saattanut tapahtua oma-aloitteisesti tai muiden kansojen paineessa. Myös kulttuurin muodot ovat saattaneet muuttua aikojen saatossa. Tämä on voinut johtua esimerkiksi ilmasto-olojen muutoksista tai vieraiden vaikutteiden leviämisestä alueelle. Alueen sisäisten määrittelyjen lisäksi aikaperspektiivi on ongelma eri kulttuurialueiden keskinäisissä suhteissa. Kartalla rinnakkain esitetyt, maantieteellisesti rajatut alueet antavat kuvan alueiden esiintymisestä tyypillisimmillään samanaikaisesti, vaikka näin ei aina ole.
Amerikan alkuperäiskansojen nykypäivää ja heidän kulttuuriensa nykytilannetta tarkasteltaessa kulttuurialuejaolla ei juuri ole merkitystä. Nykyään erilaisia kulttuuripiirteitä on levinnyt ympäri Pohjois-Amerikkaa kauas alkuperäisiltä esiintymisalueiltaan. Lounaiselta kulttuurialueelta yaqui-reservaatista kotoisin oleva taiteilijaja näyttelijä Michael Horse esimerkiksi valmistaa Kaliforniassa perinteistä tasankointiaanien tilikirjataidetta, ja tasankointiaanien perinteisen asumuksen, tipi-teltan, voi löytää apache-tietäjä Turtle Hawkin käytössä Kalifornian vuorilla.
Ongelmistaan ja puutteistaan huolimatta kulttuurialuejako toimii työkaluna hyvin silloin, kun tarkastellaan perinteisiä intiaanikulttuureita. Vanhaa ja klassista kulttuurialuejakoa käytetään edelleen, koska parempaakaan luokittelua ei ole esitetty.Erikieliset vastineet
| culture area | englanti (English) | (Indigenous Peoples of North America) |
Käytetyt lähteet
Andersson&Hämäläinen&Kekki2013
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:kulttuurialue. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:kulttuurialue.)