Pohjois-Amerikan tutkimus:aamutähden rituaali
aamutähden rituaali
aamutähden rituaali |
Ihmisuhrausta on esiintynyt myös Pohjois-Amerikassa, vaikka Mesoamerikan alueen kulttuurien (etenkin mayojen ja asteekkien) uhraamisrituaalit ovat paljon tunnetumpia. Ihmisuhrit ovat kuuluneet Pohjois-Amerikassa joidenkin maanviljelijäkansojen rituaaleihin, ja niiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut turvata maailman jatkuvuus ja hedelmällisyys.
Pohjois-Amerikan tunnetuin ihmisuhraus on pawnee-intiaanien aamutähden rituaali, jonka on jopa arveltu saaneen vaikutteita asteekkien kulttuurista. Pawnee-intiaanien mytologiassa Aamutähden ja Iltatähden liitosta syntyi tyttö, joka oli ensimmäinen ihminen maailmassa. Aamutähden rituaalia ei järjestetty joka vuosi, vaan 3−5 vuoden välein. Ajankohta määräytyi jonkun henkilön Aamutähdeltä saaman näkykokemuksen tai tietynlaisen taivaalla havaitun ilmiön perusteella. Tämän jälkeen viholliskansan parista kaapattiin nuori nainen, josta pidettiin hyvää huolta ja jota kohdeltiin kunnioittavasti jopa kuukausien ajan. Lopulta neljästä paalusta valmistettiin kehikko, johon nainen sidottiin. Varsinainen uhraamisrituaali tapahtui aamulla, kun aamutähti ilmestyi taivaalle. Valittu mies ampui nuolen naisen sydämeen jousella, jota säilytettiin erityisessä rohtokäärössä. Tämän jälkeen toinen mies löi naista nuijalla päähän. Surmattu nainen edusti rituaalissa myytin Iltatähteä ja nuolen ampunut mies Aamutähteä. Nuolen lävistäminen tytön sydämeen oli samalla Aamutähden ja Iltatähden symbolinen sukupuoliyhteys. Pawneet olivat preeriavyöhykkeen maanviljelijöitä, ja tässä rituaalissa on nähtävissä myytin ja riitin suora yhteys.
Aamutähden rituaalin harjoittaminen loppui varhain 1800-luvulla. Erityisesti Petalesharro-niminen mies vaikutti merkittävästi rituaalista luopumiseen. Jo hänen isänsä vastusti vangitun tytön surmaamista – hän mahdollisesti aavisti, millaista vastustusta käytäntö aiheuttaisi euroamerikkalaisten parissa, joiden kanssa pawnee-heimon kanssakäyminen lisääntyi koko ajan. Kertomuksen mukaan vuonna 1817 juuri ennen nuolen ampumista Petalesharro astui tytön eteen ja vapautti hänet. Oma kansa ei rangaissut Petalesharroa, sillä nuoresta iästään huolimatta Petalesharro oli arvostettu ja ansioitunut soturi, ja lisäksi pawneeden käsityksen mukaan rituaalin vastustaja tulisi kuolemaan. Kun Petalesharro vieraili Washingtonissa vuonna 1821, tarina hänen teostaan oli jo kiirinyt sinne. Hänelle myönnettiin suuri hopeinen mitali, jossa oli teksti To the bravest of the brave – "urhoista urheimmalle". Petalesharron teon jälkeen tiedetään nuoria naisia kuitenkin uhratun vielä muutaman kerran. Viimeinen tunnettu tapaus oli vuonna 1838, kun lakota-nainen surmattiin Aamutähdelle.
Pawneet esitetään yleensä viihdeteollisuudessa intiaanien keskinäisessä kanssakäymisessä pahojen intiaanien roolissa. On mahdollista, että heidän huono maineensa juontaa juurensa tähän aamutähden rituaaliin ihmisuhrauksineen.Erikieliset vastineet
Morning Star Ritual | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
AnderssonR&HämäläinenR&KekkiS2013, LintonR1926, TaylorC1994a, VanDeLogtM2004, WeltfishG1990
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:aamutähden rituaali. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:aamutähden rituaali.)