Oikeustiede:yhteisetuus
yhteisetuus
yhteisetuus |
Yhteisetuus on tuloverotuksellinen käsite, jolla on pyritty yksinkertaistamaan ja helpottamaan verotustyötä, kun se on määritelty erilliseksi verovelvolliseksi (TVL 5 §). Yhteisetuuteen kuuluu usein lukuisia osakkaita, joten sille lasketun verotettavan tulon jakaminen sen osakkaiden tulona verotettavaksi säästää merkittävästi Verohallinnon työtä. Yhteisetuuden verotettava tulo on yleensä hyvin vähäinen, joten sen jakaminen osakkaille merkitsisi huomattavaa hallinnollista työtä. Yhteismetsien saamat metsien myyntitulot voivat tosin olla huomattavia.
Yhteisetuutena pidetään yhteismetsää, tiekuntaa, kalastuskuntaa ja jakokuntaa sekä muuta näihin verrattavaa yhteenliittymää. Näistä on säädetty usein tarkemmin omassa erityislainsäädännössä, kuten esimerkiksi yhteismetsälaissa ja tiekunnista laissa yksityisistä teistä.
Yhteisetuudelle lasketaan verotettava tulo ja vero määrätään sen maksettavaksi (TVL 18 §). Yhteisetuuden tuloa ei siten veroteta sen osakkaan tulona. Yhteisetuuteen kuuluvan oikeuden tai osuuden luovutuksesta verotettaneen sen sijaan osakasta, ei yhteisetuutta. Yhteismetsän osakaskunta voi omistaa metsää, joka ei kuulu osakaskiinteistöille. Tällaisen omaisuuden luovutuksesta verotettaneen yhteismetsää.Kirjoittaja: Markku Järvenoja
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:yhteisetuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yhteisetuus.)