Oikeustiede:yhteinen kalastuspolitiikka

Tieteen termipankista

yhteinen kalastuspolitiikka
Euroopan unionin

Tämä sivu on vielä tarkistamatta
yhteinen kalastuspolitiikka
Määritelmä Kalastuslainsäädäntö on harmonisoitu Euroopan unionissa. Perustana on unionin perussopimuksessa säännelty yhteinen kalastuspolitiikka.
Selite

EU:n kalastuspolitiikan mukaan kaikkien EU-maiden kalastuslaivastoilla on yhtäläinen oikeus toimia EU:n vesialueilla. Näin turvataan tasapuolinen kilpailu. Tavoitteena on yhtäältä saaliiden maksimointi kalastuselinkeinon turvaamiseksi. Koska kuitenkin luonnonvaraiset kalakannat uusiutuvat rajallisesti, kalastus saattaa ylittää kestävyystason. Siksi jäsenvaltioiden tulee pyrkiä varmistamaan, että EU:n kalastus kokonaisuutena toimii kestävien periaatteiden mukaisesti niin, etteivät kalakantojen koko ja tuottavuus vaarannu pitkällä aikavälillä. Yhteistä kalastuspolitiikkaa päivitetään ja uudistetaan jatkuvasti. Yhteiset saalisrajoitukset määritellään kaudeksi kerrallaan. Yhteinen kalastuspolitiikka on pantu Suomessa hallinnollisesti täytäntöön kansallisella lailla 1048/2016 muutoksin.

Yhteinen kalastuspolitiikka on yhteydessä unionin vesipolitiikkaan, jolla pyritään turvaamaan kaikkien vesien riittävä laatu myös kalakantojen säilyttämiseksi ja turvaamiseksi (vesipolitiikan puitedirektiivi 2000/60/EY).
Lisätiedot
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Lähikäsitteet


Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:yhteinen kalastuspolitiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yhteinen kalastuspolitiikka.)