Oikeustiede:vuorotyö

    Tieteen termipankista

    vuorotyö

    vuorotyö
    Määritelmä työaikamuoto, jossa säännöllinen työaika on järjestetty säännöllisesti toistuviin vuoroihin, jotka muuttuvat ennalta sovituin ajanjaksoin
    Selite

    Vuorotyö on työtä, jossa vuorot vaihtuvat säännöllisesti ja muuttuvat ennakolta sovituin ajanjaksoin. Säännöllistä vuorojen vaihtuminen on myös silloin, kun vuorot joko menevät yhden tunnin ajan päällekkäin tai niiden välissä on enintään tunnin mittainen tauko. Osittain päällekkäiset vuorot voivat olla välttämättömiä esimerkiksi niin laajan vuorojen välisen tiedonvaihdon vuoksi, ettei sitä voida toteuttaa aloittamis- ja lopettamistyönä.

    Jotta kyseessä olisi työaikalaissa tarkoitettu vuorotyö, on työvuorojen liityttävä toisiinsa siten, että työntekijät tekevät eri vuoroissa samaa työtä, vuoroon tulevat työntekijät jatkavat edellisen vuoron työtä ja vuorot seuraavat toisiaan ja vaihtuvat säännöllisesti ja ennalta sovitun työtuntijärjestelmän mukaan.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Marjo Ylhäinen

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:vuorotyö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:vuorotyö.)