Oikeustiede:tulopolitiikka/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

Palaa takaisin käsitesivulle

Kehityshistoria. Vuosina 1968 ja 1969 tehtyjä tulopoliittisia sopimuksia kutsuttiin vakauttamissopimuksiksi. Vuonna 2011 nimityksenä oli "raamisopimus" Tulopolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä kustannus- ja hintatason vakaana pitämiseksi, inflaation hillitsemiseksi, silloisen Suomen valuutan ulkoisen arvon säilyttämiseksi sekä eri tulonsaajaryhmien reaalitulojen kasvun turvaamiseksi. Tällöin tulonjakokysymyksillä on ratkaisujen sisällössä keskeinen merkitys.

Valtion ja kansantalous hallitusmuodossa. Vuoden 1919 hallitusmuodon valtiontaloutta ja kansantaloutta tarkoittavat päätöksentekosäännöt perustuvat toisaalta valtiovallan kolmijako-oppiin, toisaalta ns. liberalistiseen talouskäsitykseen. Valtion toiminnot tarkoitettiin rahoittaa pääasiassa verotuksella kerätyin varoin. Yksityisen elinkeinoelämän ajateltiin toimivan omien sääntöjensä puitteissa irrallaan valtiovallan ohjauksesta.

Valtiontalouden ja kansantalouden irrottaminen toisistaan osoittautui epärealistiseksi. Suomen kansantalous koki maailmantalouden heilahtelujen johdosta rajuja muutoksia melkein heti hallitusmuodon voimaantulon jälkeen, 1930-luvun pulavuosina, toisen maailmansodan jälkeisessä vaiheessa, yleislakkovuoden 1956 jälkeisenä aikana, 1970 luvun öljykriisin aikaan ja vuosina 1991 ja 2010 alkaneilla lamakausilla. Kansantalouden vakaan kehityksen varmistamiseksi oli kehitettävä valtiosäännön ulkopuolisia menetelmiä, jotka kytkisivät toisiinsa tuotanto- ja talouselämän järjestöjen keskinäisen sopimustoiminnan ja valtioelinten päätöksenteon. Kehittyi ns. tulopoliittinen päätöksentekojärjestelmä.

Tämä järjestelmä toteutettiin suorittamatta perustuslakimuutoksia eli pääasiassa vapaamuotoisesti ja usein hyvin monitasoisilla sopimusjärjestelyillä ja tiedonvaihtojärjestelmillä, joiden mallina olivat 1960-luvun lopun tulosopimukset.

Ns. eurokriisin hallintatekniikat (ERVV ja ERVM sekä muutokset talous- ja valuuttaunionin rakenteeseen EU:n komission lisääntyneet budjettivalvonnan toimivaltuudet mukaan lukien) toivat talouslaman torjuntaan omat EU-oikeuden tason sääntelyt.

Tulopoliittinen päätäntä. Tulopoliittiset sopimukset kytkevät valtioelinten päätöksentekoon järjestelmän ulkopuolisia tekijöitä: työmarkkinajärjestöt, tuottajajärjestöt ja erinäiset muut elinkeinoelämän järjestöt (työmarkkinaosapuolet). Sopimusmekanismi muutti tosiasiassa valtioelinten perustuslaeissa säädettyjä päätäntä- ja vaikutusvaltasuhteita, koska valtiosääntö ei tunne elinkeinoelämän järjestöjä.

Muodollisesti eduskunnan valta pysyi muuttumattomana, mutta eduskuntaa kuulematta laadittu tulopoliittinen ratkaisu, yhtenä osapuolenaan valtioneuvoston edustaja, edellyttää eduskunnan myötävaikutusta sekä lainsäädäntö- että valtion talousarviopäätösten muodossa. Kysymyksessä oli niin laaja kokonaisuus, ettei eduskunta hevin voinut poiketa ennalta sovituista ratkaisuista, vaan joutui mukautumaan niihin. Eduskunta hyväksyi muutoksitta ennalta sovitut ja tulosopimuksessa viitatut (yleensä sosiaalipoliittiset) lainsäädäntömuutokset, muutokset verolainsäädäntöön sekä valtion talousarvioon sovitut määräraharatkaisut.

Tulopoliittisten ratkaisujen tavoitteet. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa - sen laaja-alaisimmassa, talouslaman kaudelle tyypillisessä muodossa - pyritään lopputulokseen, jonka johdosta kansantalouden kehitys olisi päätöksentekijöiden hallinnassa ja ennakoitavissa niin, että laman aiheuttamat haittavaikutukset (työttömyys, inflaatio, teollisuuden kilpailukyvyn heikentyminen, viennin väheneminen, investointitoiminnan lamaantuminen, Suomen valuutan siirtäminen ulkomaille ja valuutan ulkoisen arvon häiriöt) voidaan minimoida. Kansantalouden suotuisan kehityksen kannalta kokonaisratkaisun tulisi kattaa mm. seuraavat alueet: työntekijäin, toimihenkilöiden ja virkamiesten palkkataso ja sosiaaliturva, hyödykkeiden, raaka aineiden ja tuontitavaroiden hintataso elintarvikkeet mukaan lukien, vuokrataso sekä anto- ja ottolainauksen korkotaso, inflaatiokehitys, Suomen markan ulkoinen arvo sekä verotus. Kaikki nämä osatekijät vaikuttavat kansantalouden kannalta merkittävällä tavalla toisiinsa, joten pääosa niistä on sopimus- ja neuvottelujärjestelmän avulla kytkettävä yhteen.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita