Oikeustiede:sotilasrikokset/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Suomessa oli pitkään voimassa itsenäisyyden ajan alussa vuonna 1919 säädetty sotaväen rikoslaki. Siinä rangaistusuhkien ankaruutta perusteltiin järjestelmän tehokkuudella sekä kurin ja järjestyksen ylläpitämisen tarpeella. Rangaistavaa menettelyä ei säädetty tarkkarajaisesti laissa, vaan myös yleinen sotilaskurin vastainen niskurointi oli rangaistavaa. Sotilasoikeudenhoito oli kurinpidon ja erillisten sotaoikeuksien varassa. Toisen maailmansodan aikana käytössä oli "pikaoikeuksia", joiden oikeudenkäyntimenettely ei vastannut rikosasioissa edes tuon aikaisia käsityksiä oikeusturvasta ja oikeusvarmuudesta.

Sotienjälkeisenä aikana käsitykset sotilaallisen kurin säilyttämisen takeista ovat muuttuneet ja sotilaallisen kurin merkitys on laskenut. Käsityksiä ankarien rangaistusten vaikutuksesta on ylipäätään tarkistettu ja puolustusvoimat on kaiken kaikkiaan lähentynyt muuta yhteiskuntaa.

Olennaisimpana syynä lainsäädännön muutospaineille oli kuitenkin varusmiesten oikeusturva. Sotaväen rikoslain tunnusmerkistöt koettiin epätäsmällisiksi ja tulkinnanvaraisiksi. Säädetyt rangaistusminimit ja tuomitut rangaistukset olivat huomattavan ankaria verrattuna yleiseen rikoslakiin ja rikosoikeudenhoitoon.

Vuoden 1984 alusta sotilasrikoksista onkin säädetty yleisessä rikoslaissa. Sotilasoikeudenkäynnistä yleisissä alioikeuksissa on säädetty erikseen ja vähäisempien, sotilaskurinpitomenettelyssä käsiteltävien asioiden menettelystä on säädetty yksityiskohtaisesti. 1990-luvulla arestirangaistuksen käyttö rajattiin tuomioistuimille ja 2000-luvulla sotilasasioiden syyttäminen siirrettiin sotilaslakimiehiltä kihlakunnansyyttäjille.

Uusi lainsäädäntö oli merkittävä parannus erityisesti varusmiesten ja kriisinhallintajoukkojen oikeusturvaan. Uudessakin järjestelmässä on kuitenkin ongelmia. Sotilaan oikeudet ja velvollisuudet ovat edelleen suureksi osaksi rikoslain ulkopuolisen sääntelyn varassa. Eräät tunnusmerkistöt ovat nykyisinkin epämääräisiä ja viime kädessä rangaistavan menettelyn voi määrittää sotilasesimiehen käsky.

Kurinpitorangaistuksista varoitus luetaan päiväkäskyssä, poistumisrangaistus on 11–15 vuorokautta, kurinpitosakko vastaa enintään 40 päivärahaa ja aresti on enintään 30 vuorokautta. Kurinpito-ojennuksista muistutus on yksityisesti annettava kirjallinen varoittava teksti, ylimääräinen palvelus määrätään yhdestä viiteen kertaan ja poistumiskielto on enintään kymmenen vuorokautta.

Puolustusvoimien tilastojen mukaan varusmiesten luvattomat poissaolot ja annettujen määräysten rikkomukset tai laiminlyönnit ovat yleisimpiä sotilasrikoksia. Neljässä tapauksessa viidestä annetaan rangaistukseksi lievä kurinpito-ojennus. Vuosittain kurinpitoseuraamuksia määrätään runsaat 4 000 kertaa.

Sotilasrikoksen käsitettä ei pidä sekoittaa sotarikoksiin taikka maanpetos- tai valtiopetosrikoksiin. Sotatoimissa saatetaan syyllistyä myös rikoksiin, sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Näissä rikoslain 11 luvussa säädetyissä kansainvälisluonteisissa rikoksissa on kysymys muun muassa joukkotuhonnasta, sotarikoksesta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan sekä kemiallisen tai biologisen aseen kiellon rikkomisesta. Myös rikoslain 12 luvussa säädetyissä vakoilussa ja muissa maanpetosrikoksissa on usein kysymys sotilaallisen toiminnan yhteydessä toimimisesta. Rikoslain 13 luvun valtiopetosrikoksissa on puolestaan kyse vallankumouksellisesta sotilaallisesta toiminnasta. Vaikka näissäkin rikostyypeissä on osittain sotilaita koskevia erityissäännöksiä, sotilasrikoksia ne eivät ole eikä prosessi ole sotilasoikeudenkäyntiä.