Siirry sisältöön

Oikeustiede:rakennusmaan järjestely

Tieteen termipankista

rakennusmaan järjestely

rakennusmaan järjestely
Määritelmä Rakennusmaan järjestely on kiinteistötoimitus, jonka tehtävänä on parantaa kiinteistörakenteen soveltuvuutta rakennustarkoitukseen. Se on tarkoitukseltaan samantyyppinen kuin tilusjärjestely.
Selite Rakennusmaan järjestely saadaan suorittaa, jos sillä voidaan edistää asemakaavassa eri käyttöön osoitettujen alueiden kiinteistöiksi muodostamista tai tasata rakennusoikeuden ilmeisen epätasaista jakautumista alueella, jolle sanottu kaava on ensi kerran vahvistettu (kiinteistönmuodostamislain 554/1995 12 luku). Toimitus saadaan suorittaa vain, jos asianomaiseen asemakaavaan on otettu kaavamääräys siitä, että kaavan toteuttamiseksi voidaan suorittaa rakennusmaan järjestely. Järjestelyn suorittaminen edellyttää, että siihen on tarvetta alueelle välittömästi odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi. Toimitusta varten muodostetaan tarvittavat kiinteistöt käsittävä järjestelyalue ja järjestelyn tuloksena alueelle osoitetaan yleiset alueet sekä osakaskiinteistöille tulevat uudelleen sijoitetut tilukset.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HolloE2006, HyvönenV2001

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.12.2025: Oikeustiede:rakennusmaan järjestely. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:rakennusmaan järjestely.)