Oikeustiede:puoluetoiminta/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Suomen historiassa puoluelaitoksen synty liittyi ensi vaiheessa kielikysymykseen; kielipoliittinen radikalisoituminen johti ensimmäisen puolueryhmittymän, Suomalaisen puolueen, perustamiseen 1860 luvulla. Sen vastapainoksi syntyi Ruotsalainen puolue. Kielirajan ylittämiseen pyrki seuraavaksi perustettu Liberaalinen puolue, joka julkaisi ensimmäisen puolueohjelman. Työväenliikkeen nousu 1880 luvulla johti 1899 Suomen työväenpuolueen perustamiseen. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi muuttuneena se muodosti ensimmäisen todellisen puolueen sanan nykyajan merkityksessä. Viljelijäväestö järjestäytyi puolueeksi, kun Maalaisliitto perustettiin 1906. Puoluejärjestelmä oli toimintavalmis ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907.

Politiikan tutkimuksessa puolueen toiminnan lähtökohdaksi katsotaan sen kannattajien yhteiskunnallisen toiminnan edistäminen. Pyritään ideologisesti samoin ajattelevien kokoamiseen ja organisoimiseen. Puolueen tavoitteena on vaikutusvallan kasvu. Puolue tarjoaa jäsenilleen osallistumis ja vaikutusmahdollisuuksia sekä rekrytoi ja kouluttaa poliittisia johtajia.

Puolueella on edustuksellinen tehtävä. Se pyrkii vahvan edustuksen saamiseen valtiollisiin ja kunnallisiin päätöksentekoelimiin. Niissä pyritään puolueen ohjelmallisten tavoitteiden toteuttamiseen, etujen turvaamiseen jäsenille sekä muiden puolueiden taholta esitettyjen, kohtuuttomiksi koettujen vaatimusten torjumiseen.

Puolueet pyrkivät edustuksellisen tehtävän ohessa suoraan vaikuttamaan mm. valtiolliseen päätöksentekoon hallintokoneiston välityksellä. Puolueet pyrkivät erilaisin suorin yhteydenotoin vaikuttamaan hallituksen ja viranomaisten päätöksiin. Ne osallistuvat suunnitteluun komiteajäsenyyksien välityksellä sekä vaikuttavat mm. poliittisten virkanimitysten kautta hallintokoneiston toimintaan.

Valtiosääntöoikeudellisesti merkittävintä puolueiden toiminnassa on niiden välttämätön tehtävä vaaleissa. Puolueet asettavat ehdokkaat ja esittävät kansalaisten valittaviksi tavoitteelliset ohjelmavaihtoehdot. Vaalien välisenä aikana puolueet välittävät jäsentensä ja kannattajiensa toivomuksia poliittisiin päätöksentekoelimiin. Puolueet toimivat myös kansainvälisellä tasolla, mm. Euroopan parlamentissa ja puolueiden kansainvälisissä yhteistoimintaelimissä.

Puolueiden luokituksia. Ranskalainen tutkija Maurice Duverger jakaa puolueet kolmeen luokkaan. Vanhin on Englannin kaksipuoluejärjestelmä. Sen toiminnalle on ominaista, että toisen puolueista ollessa hallituksessa, toinen muodostaa opposition. Vain erittäin harvoin kaksipuoluejärjestelmässä (jossa tosin saattaa toimia pieniä puolueryhmittymiä, jotka eivät vaikuta kokonaisjärjestelmän toimintaan) molemmat muodostavat hallituksen, ns. suurkoalition (esimerkiksi konservatiivit ja sosiaalidemokraatit Itävallassa vuosina 1947-1966).

Puolueita on luokiteltu myös niiden rakenteen mukaan. Puhutaan jäsenpuolueista, valitsijapuolueista ja massapuolueista. Massapuolueet perustuvat joukkojen organisointiin ja vaikuttamiseen. Puolueverkko kattaa koko maan ja - toisin kuin muissa vaihtoehdoissa - toimii ja vaikuttaa myös vaalien välisen ajan. Niin sanotun kaaderipuolueen runko koostuu suhteellisen itsenäisistä luottamuselimistä, jotka puolueen löyhän rakenteen vuoksi ovat verraten itsenäisiä. Toiminta keskittyy vaalivalmisteluun ja hallituspolitiikkaan (esimerkiksi USA).

Oikeusasema. Puolueyhdistysten, kuten muidenkin aatteellisten yhdistysten, toiminta on yhdistymisvapauden turvaama. Yhdistymisvapautta konkretisoiva yhdistyslaki koskee puolueorganisaation (puolue on ns. liittomuotoinen yhdistys, rekisteröityjen yhdistysten muodostama rekisteröity yhdistys) kaikkia tasoja. Niin puolueen keskusorganisaatio (rekisteröity puolue) kuin sen jäsenyhdistyksetkin voidaan lakkauttaa vain tuomioistuimen päätöksellä.

Puoluelain säätämiseen vuonna 1969 vaikutti se, että puolueiden taholta haluttiin niille lain antama virallistettu asema ja legitimiteetti. Toisena syynä oli se, että puolueille oli ryhdytty myöntämään (ensimmäisen kerran 1967) valtion tulo- ja menoarviossa ns. puoluetukea niiden tulojen julkistamiseksi ja vakiinnuttamiseksi. Tukijärjestelmä edellytti erillislain säätämistä.

Eräiden puolueiden säännöissä on yksityiskohtaisia säännöksiä puolue-elinten ja eduskuntaryhmän keskinäisistä päätäntävaltasuhteista - huolimatta siitä, että kansanedustaja on velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset (PeL 29 §). Niissäkin puolueissa, joiden säännöt eivät mainitse eduskuntaryhmää, puolue-elinten tosiasiallinen vaikutusvalta eduskuntaryhmän toimintaan on merkittävä.

Eduskuntaryhmien ja puolue-elinten keskinäissuhteessa on puoluekohtaisia eroja. Valtiosääntöoikeuden kannalta keskeisiä seikkoja, jotka puolue-elinten ja eduskuntaryhmien päätöksin ratkaistaan, ovat ministerivalinnat ja kysymys puolueen osallistumisesta hallitusvastuuseen.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita