Oikeustiede:pouvoir constituant originaire/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Poliittisesti vakiintuneissa osissa Eurooppaa eräät valtiot korvasivat vanhentuneiksi katsomansa valtiosäännöt uudella. Valtiosääntöjatkuvuuden ketju saattoi sisältää useita valtiosääntömuutoksin säädettyjä perustuslakimuutoskompetenssin muutoksia. Useinkaan ei käytetty perustuslain legitimoimiseksi ensimmäisen, alkuperäisen valtiosäännön säätämisoloissa tavallisimmin käytettävää perustuslakia säätävän kansalliskokouksen järjestelmää.

Vanha valtiosääntö korvattiin uudella siinä järjestyksessä, mitä alkuperäinen valtiosääntö valtiosääntömuutokselta edellytti. Sen säätämä uusi menettely katsottiin riittäväksi myös seuraavan valtiosääntömuutoksen legitimiteetin varmistamiseksi (mm. Suomen vuoden 2000 perustuslain säätäminen, joskin kiireelliseksijulistamismenettely, PeL 73.2 § torjuen). Tällöin syntyy normilooginen kysymys siitä, miten perustellaan oikeusjärjestyksen jo olemassa olevien osien voimassaolo uuden perustuslain kaudella. Lisäksi käytännössä ja oikeusvaltiollisissa oloissa (mm. Suomessa) syntyy tarve siirtymisvaiheen erikoisjärjestelyihin. Kumouksellisissa oloissa toteutetun valtiosääntöuudistuksen oloissa voidaan yksityiskohtien osalta olla suurpiirteisempiä.

Valtiosäännön muutokseen valtuuttava toimivalta perustuu siis usein valtiosääntöön, joka on säädetty edeltäjänsä tarkoittamassa järjestyksessä. Esimerkiksi Suomen perustuslaki säädettiin edeltäjiensä (vuoden 1919 hallitusmuoto ja vuoden 1928 valtiopäiväjärjestys) tarkoittamassa järjestyksessä, joskin tarkkaan ottaen vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen "perustuslakia" tarkoittavan VJ 67 §:n mukaisessa säätämisjärjestyksessä. Sen tulkittiin valtuuttavan myös vuoden 1919 hallitusmuodon kumoamiseen mm. siksi, että VJ 67 §:n mukaisessa järjestyksessä oli muutettu ja kumottukin yksittäisiä vuoden 1919 HM:n säännöksiä. Hallitusmuodon oma revisiosäännös, HM 95.1 § tarkoitti voimaantulonsa jälkeen omaa säätämisjärjestystään eli vuoden 1906 VJ 69 §:ää. Perustuslainsäätämiskompetenssi oli epämääräisesti jaettu näiden kahden, eri aikana säädetyn perustuslain kesken. Lainsäädäntövalta vahvistettiin eduskunnalle hallitusmuodossa, mutta perustuslain muuttamismenettely säädettiin valtiopäiväjärjestyksessä. Suomessa siirryttiin kahden lainsäädäntökompetenssista säätäneen perustuslain (HM ja VJ) järjestelmästä yhtenäisesti säädettyyn järjestelmään.

Vaikka vuoden 2000 perustuslain kaudella säädetyt muutokset kansalliseen oikeusjärjestykseen, perustuslain tarkistus mukaan lukien, ovat voimassa (oikeuspositivistisen näkemyksen mukaan) siksi, että ne on säädetty oman aikansa perustuslain kompetenssisääntelyjen mukaisesti (perustuslainsäätämisvalta, tavallisten lakien säätämisvalta, asetuksenantovalta jne.). Vuoden 1919 HM:n ja 1928 VJ:n kaudella säädetyt osat oikeusjärjestyksestä säilyivät sellaisenaan voimassa säädösvaltakompetenssinormin muutoksesta huolimatta. Vuoden 2000 perustuslain säätämisen yhteydessä katsottiin tarpeelliseksi kuitenkin alleviivata sitä, että uuden perustuslain voimaantulosta huolimatta sen sääntelyiden kanssa mahdollisesti ristiriitaiset vanhemmat sääntelyt pysyivät voimassa. Erityisjärjestely toteutettiin eduskunnan työjärjestyksen suhteen. Koska uusi perustuslaki ei vielä ollut voimassa, säädettiin "ainutkertaisesti" perustuslainsäätämisjärjestyksessä poikkeuslailla siitä, että eduskunta päättää uuden eduskunnan työjärjestyksen vielä muodollista lainvoimaa vailla olevan uuden perustuslain 52.1 §:n mukaisesti (Laki Suomen perustuslain voimaantulojärjestelyistä, 7 §). Hallituksen esitys tämän lain säätämiseksi (HE 75/1998), samoin kuin useat sen säännökset kuvaavat alkuperäisen valtiosäännön säätämiskompetenssin muutoksen problematiikkaa.

Oman oikeudellisen lisänsä teoriaan valtiosääntöä säätävästä alkuperäisestä vallasta toi Suomessa se, että vuoden 1919 hallitusmuotoon alkujaan säädetty perusoikeusluku kumottiin ja korvattiin uudella vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa, mutta tästä huolimatta kaikki vuoden 1919 hallitusmuotoon siihen saakka säädetyt, yhä voimassa olleet perusoikeuksista poikkeamista tarkoittaneet lait jätettiin voimaan sisältöön katsomatta. Uuden, entistä laajemman ja tarkemman perusoikeusluettelon seurauksena syntyi lisäksi selkeitä ristiriitoja voimassa olevien tavallisten lakien ja uusien perustuslakisääntelyiden välille. Vanhoja lakeja korjailtiin vähittäin.

Sama ilmiö toistui vuoden 2000 perustuslaissa, sillä ilmeisesti merkittävä osa perustuslakia edeltäneen ajan lainsäädännöllisiä valtuutuksia (delegointeja) sisältävistä laeista ei vastannut PeL 80 §:n asettamia uusia vaatimuksia lainsäädäntövallan siirtämisen ehdoista. Voimassa olevat vanhat delegoivat lait sisälsivät "liian laajoja", so. uuden perustuslain vastaisia delegointeja. Niitäkin purettiin sittemmin vähittäin alkuperäisen delegoivan säädöksen muuttamisen yhteydessä.

Valtiosääntöhistoriallisesti alkuperäisen perustuslakia säätävän vallan problematiikkaa suhteessa voimassa olevaan valtiosääntöön kuvataan termillä "valtiosääntökehityksen jatkuvuus". Jatkuvuudella on uutta valtiosääntöä legitimoiva vaikutus. Voidaan esimerkiksi todeta, että vuoden 2000 perustuslain säätämistä luonnehdittiin "valtiosäännön kausihuolloksi". "Suomen perustuslakia uudistetaan vakiintuneen kansanvallan oloissa, ilman yhteiskunnallisten mullistusten ilmapiiriä, ja valtiosäännön uudistus rakentuu valtiosääntötradition varaan" (HE 1/1998 s. 5 s.).

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita