Oikeustiede:perustoimeentulon turva/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeusluonne. Siinä lainsäädännössä, jolla perustuslain 19.2 §:ää toteutetaan, sosiaaliturva on kirjoitettava lakiin subjektiivisen oikeuden muodossa, kuten on tehtykin. Ihminen ei kuitenkaan voi suoraan perustuslakiin viitaten vedota tällaiseen oikeuteen, vaan oikeutta toteuttavaan säädökseen (työttömyysturvalainsäädäntö, sairausvakuutuslaki, kansaneläkelaki jne.). Siihen tulee sisältyä muutoksenhakusäännöstö etuuden epäämistilanteita silmällä pitäen.

Perustoimeentuloturvan riittävyyttä arvioitaessa on säännöksen esitöiden mukaan merkitystä sillä, onko henkilöllä – lakisääteiset turvajärjestelmät ja henkilön tilanne kokonaisuutena arvioiden – toimeentulon edellytykset, vaikka hänen normaalit toimeentulomahdollisuutensa ovat säännöksessä tarkoitetun perusteen johdosta heikentyneet (PeVL 33/2004 viittauksin HE 309/1993 s. 70).

PeL 19.1 ja 19.2 §:n keskinäissuhde. 19 §:n 2 momentin oikeusvaikutuksen kohdistuminen lainsäätäjään näyttää olevan sanktiota vailla sellaisessa mahdollisessa tilanteessa, jolloin lainsäätäjä on passiivinen. Voi näet sattua, että sosiaalialan lainsäädännöstä puuttuvat säännökset joidenkin ihmisten sosiaaliturvasta PeL 19.2 §:n kriteeristön säätämässä tilanteessa.

19.2 §:n säännöksen konkreettiset lainsäädäntövaikutukset aktivoituvat vasta, kun eduskuntakäsittelyyn tulee sosiaaliturva-alaa koskeva lakiehdotus, joka liittyy 19 §:n 2 momentissa säädettyihin olosuhteisiin. Tällöin ehdotettua turvatasoa saatetaan verrata siihen lainsäädäntöön, jolla toteutetaan 19 §:n 1 momentissa tarkoitettua oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Sosiaalisena perusoikeutena 2 momentti on sikäli ainakin näennäisesti vahva, että lainsäädännön on oltava sen tarkoittaman vaatimustason mukainen. Tässä se eroaa tavoitteellisluonteisista perusoikeussäännöksistä. Se on ikään kuin subjektiivisen oikeuden ja ohjelmaluonteisen oikeuden välimaastossa, koska se on sanktioton; säännös ei voi pakottaa lainsäädäntö- ja budjettivaltaa käyttävää eduskuntaa lakialoittein tai parlamentarismin välityksin hallitusta antamaan tietyn sisältöisiä perusturvaan liittyviä lakiehdotuksia. 2 momentti eroaa 1 momentista myös siinä, että kun 1 momentin turva perustuu yksilökohtaiseen tarveharkintaan, 2 momentissa tarkoitettu turva säädetyissä kriisitilanteissa määräytyy laissa säädettyjen perusteiden mukaan. Säännös ei kuitenkaan estä sisällyttämästä 2 momentissa säädettyä, lainsäätäjää sitovaa velvoitetta toteuttavaan lakiin tarveharkintasäännöstä.

Toimeentuloturva (2 momentissa) toteutetaan sosiaaliturvalainsäädännöllä, mutta se ei ole järjestelmäsidonnainen. Nykyisissä PeL 19.2 §:ää toteuttavissa laeissa olevat sairausvakuutus- ja työttömyysturvajärjestelmät voidaan korvata uusilla, erityyppisillä järjestelmillä, kunhan suojan taso säilyy (ainakin suhteessa 19.1 §:n mukaiseen sosiaaliturvaan).

PeL 19.2 §:ssä tarkoitetuissa riskitilanteissa (työttömyys, sairaus, työkyvyttömyys, vanhuus, lapsen syntymä ja huoltajan menetys) vaikuttava turva on itsenäinen etuus suhteessa 1 momenttiin ja se on sitä korkeampitasoinen. Siten 2 momentin tarkoittamissa oloissa elävän perustoimentuloturvajärjestelmä ei voi muodostua pelkästään 1 momentissa säädetystä viimesijaisesta turvasta. Lainsäätäjälle asetettavan toimintavelvoitteen luonteen mukaista on, että sosiaaliturvaa suunnataan ja kehitetään yhteiskunnan taloudellisten voimavarojen mukaisesti. Taloudellinen tilanne (kuten vuoden 2009 alussa ennustettu talouslama) voi vaikuttaa 19. 2 §:ssä tarkoitetun turvan tasoon.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita