Oikeustiede:perintökaari/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Perintökaaren rakenne ja sisältö. Jäämistösaannon toteutuminen perittävän kuolemasta lainvoimaiseen perinnönjakoon on monivaiheinen tapahtumasarja, jonka yhteydessä joudutaan ottamaan huomioon eri edunsaajien oikeudet sekä mahdollisuudet useiden toisilleen vastakkaisten tai toistensa kanssa kilpailevien intressien toteuttamiseksi. Yleisseuraantona perimys edellyttää myös perittävän seuraajien keskinäisen aseman järjestämistä suhteessa velkojiin, eri edunsaajiin sekä julkiseen valtaan. Nykyaikainen jäämistölainsäädäntö on siksi nykyisin välttämättä verraten laaja kokonaisuus. Perintökaaressa onkin nykyisin jo 26 lukua ja runsaat 230 pykälää. Säännökset ovat kuitenkin kirjoittamistavaltaan varsin lyhyitä eikä perintökaaressa ole modernista EU-taustaisesta lainsäädännöstä poiketen määritelmiä.
Laki etenee saannon perusteista sen toteuttamiseen. Sen kahdeksan ensimmäistä lukua koskevat perillisten ja heidän keskinäisten, suhteellisten jako‑osuuksiensa määräytymistä sekä niitä perusteita, joiden nojalla perintöosien suuruus voi tasausmenettelyssä muuttua lain 6–8 lukujen mukaisesti ennakkoperintö‑, lakiosa‑ tai avustussäännösten nojalla. Seuraavat kuusi lukua koskevat testamenttia: sen tekemistä, tulkintaa ja pätevyyttä. Perintökaaren luvut 15–17 taasen sisältävät säännöksiä jäämistösaantojen esteistä, perinnön vastaanottamisesta, perinnöstä luopumisesta sekä pesäosuuksien luovutuksesta. Lain loppuosan säännökset (luvut 18–26) koskevat pesänselvitystä, perinnönjakoa, perinnönjaon oikaisua, jakamattomuussopimuksia ja perintökaaren kansainvälisyksityisoikeudellisia säännöksiä.
Säännösten tulkinta. Perintökaari on säädetty abstraktilla tavalla, yksityiskohtaista sääntelyä karttaen ruotsalaisen säädösteknisen ajattelun mukaisesti. Muotomääräyksiä lukuun ottamatta lainsäätäjä on tietoisesti välttänyt kasuistista sääntelyä. Tästä johtuen pitkäkestoiseksi tarkoitettu perintökaari on tulkinnallisesti ollut käytännössä tavanomaista vaikeampi laki. Sen asianmukainen soveltaminen edellyttää systemaattista tulkintaa siten, että soveltaja tunnistaa lain perusperiaatteet, eri lukujen keskinäisen aseman sekä yksittäisten säännösten merkityksen. Lakiin viime vuosikymmeninä tehdyt lisäykset ja muutokset poikkeavat alkuperäisestä sääntelytekniikasta lisääntyneen yksityiskohtaisuuden muodossa. Tulkintaongelmia tämä suuntaus ei kuitenkaan ole juurikaan vähentänyt.
Perintökaaren tulkintaa vaikeuttaa myös lainvalmisteluaineiston hajanaisuus. Pitkästä lainvalmisteluvaiheesta huolimatta lopulliset hallituksen esityksen perustelut ovat vain neljän sivun laajuiset. Aikaisemmista lainvalmistelutöistä oikeuslähteinä tärkeimmät ovat lainvalmistelukunnan ehdotukset vuosilta 1935 ja 1938 sekä korkeimman oikeuden lausunto vuodelta 1941. Näitä sekä perintökaaren esikuvana olleen Ruotsin ärvdabalkenin esitöitä vertailemalla voidaan luoda perusteltuja olettamia lainsäätäjän tarkoituksesta useimpien perintökaaren säännösten osalta. Martti Rautialan kommentaariteokset Perintö ja testamentti sekä Pesänselvitys ja perinnönjako 1960-luvulta rakentuvat merkittävällä tavalla juuri ruotsalaiseen alkuperäisaineistoon ja ovat edelleen osin hyödyllisiä informaatiolähteitä.
Käytännön ongelmia. Vaikka esimerkiksi testamenttia ja lakiosaa koskevia säännöksiä oli uudistettu jo 1950-luvulla, toivat uusi perintökaari ja sen myöhemmät osauudistukset mukanaan merkittävän määrän juristikunnan ammatillisia valmiuksia haastavia uudistuksia. Niistä keskeisimmät ovat liittyneet pesänselvittäjä- ja pesänjakajajärjestelmään, lesken asemaan, tasajaon periaatteen toteutustapoihin ja muotomääräysten tulkintaan.
Pesänselvittäjä- ja pesänjakajajärjestelmän käyttöönotto on tuonut esiin asianajokulttuurin heikkouksia. Poikkeamiset pesänjakajan tiukasta esteettömyyden vaatimuksesta, toimintojen hitaus sekä kalleus ovat valitettavalla tavalla heikentäneet luottamusta asianajajakuntaan. Tulkinnallisesti ongelmallisempi asia on ollut ns. keskittämisperiaatteen vakiintuminen pesänselvityksen ja perinnönjaon kiistattomaksi pääsäännöksi.. Keskittämisperiaatteen mukaan pesänselvittäjä ja pesänjakaja ratkaisevat asiat, joita ei ole säädetty muussa menettelyssä ratkaistaviksi. Tästä poikkeaminen edellyttää erityisiä perusteluja.
Lesken asemasta säädettiin uudella tavalla vuonna 1983. Uudistus lisäsi lesken suojaa tarjoten kuolinpesän osakkuuden, ensisijaisen jakamattomuussuojan, asumissuojan ja viime kädessä avustussuojan puolison kuoltua. Tämän kokonaisuuden hallitseminen eri muodoissaan aiheuttaa edelleen tunnistamisen ja tulkintojen ongelmia.
Tasajaon periaate perillisten, erityisesti rintaperillisten keskinäistä asemaa järjestävänä periaatteena on tuottanut ja tuottaa edelleen tulkintaongelmia otettaessa kantaa siihen, miten perittävän erilaiset merkittävät ennakkoluovutukset ja hänen niitä koskevat määräyksensä arvioidaan perinnönjaossa. Niin ikään ongelmalliseksi on osoittautunut sen arviointi, millä edellytyksillä omaisuuden jakaminen perinnönjaossa täyttää tasajaon vaatimukset.
Testamenttien osalta ongelmana on koko perintökaaren historian ajan ollut jo aikaisemmalta ajalta periytyen ennen kaikkea se, että monista muista maista poiketen suomalaiset testamentit ovat varsin yleisesti lyhyitä ja kaavamaisia. Sellaisten tulkinta etenkin muuttuvissa olosuhteissa on usein varsin vaikeaa. Dynaaminen, olosuhteiden muuttumiseen varautuva testamentti on käytännössä harvinainen. Oikeudellista epävarmuutta on aiheuttanut myös se, että muotovaatimuksista on toisinaan haluttu tinkiä. Sekä testamentin tekijän että testamentin saajien kunnioittamiseksi testamentin muotoa tulee kuitenkin noudattaa tarkoin. Tämä on myös ennakkoratkaisuin osoitettu.
Uudempina ongelmina ovat digitaalisessa verkkoyhteiskunnassa tulleet esiin pyrkimykset järjestää etenkin perunkirjoitus, testamentin tekeminen ja perinnönjako digitaalisesti etäyhteyksin ilman kaikkien siihen osaa ottavien samanaikaista läsnäoloa. Lähtökohtaisesti kuitenkin esimerkiksi perunkirjoituksella on kriittinen merkitys jäämistösaantojen toteuttamisessa. Siksi etäperunkirjoitus ei ole siviilioikeudellisesti hyväksyttävää. Ja testamentin laatiminen etänä on vastoin kiistattomia muotosäännöksiä. Eri asia on, että hätätilatestamentti sallitaan jo eräissä maissa myös digitaalisesti. Kysymys ei silloin ole vain tietoteknisestä muutoksesta.
Ulkomaiset perintöjärjestelmät. Perintökaari oli voimaan tullessaan suurimmaksi osaksi jopa sanatarkka kopio Ruotsin vastaavasta säännöstöstä (ärvdabalken). Lesken aseman järjestämistä, maatilaperimystä, velkavastuuta sekä lakiosasuojan laajuutta lukuun ottamatta useimmat näiden säännöstöjen perusratkaisut ovat edelleen paljossa yhdenmukaisia. Muihin Pohjoismaihin verrattuna keskeisimmät erot ovat pesänselvitys‑ ja pesänjakajajärjestelmän yksityisyys, lesken aseman järjestäminen sekä se, että pesänselvitystä ja perinnönjakoa koskevat säännökset on sisällytetty samaan lakiin materiaalisten säännösten kanssa.
Kansainvälisessä katsannossa jäämistölainsäädäntö vaihtelee maittain merkittävästi. Esimerkiksi kuolinpesä on monissa maissa tuntematon käsite ja jäämistöt pyritään jakamaan nopeasti. Yhtä lailla perintösopimukset, jotka perintökaaren mukaan ovat kiellettyjä, ovat monissa maissa sallittuja. Niin ikään julkinen, viranomaisen edessä tehty testamentti tunnetaan useissa maissa, ja kuolinpesän selvittäminen sekä perinnönjako ovat monissa maissa viranomaisten tai notaarien tehtävänä. Lisäksi on huomattava, että anglosaksisessa oikeudessa jäämistöoikeudellisilla säännöksillä ei ole samaa itsenäisyyttä kuin pohjoismaisessa järjestelmässä. Näistä syistä laajempi oikeusvertailu ei tässä yhteydessä ole mahdollinen.
Kirjoittaja: Ahti Saarenpää