Oikeustiede:oikeustietosanakirja/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Tekninen rakenne. Oikeustietosanakirja koostuu aakkosjärjestykseen sijoitetuista sana-artikkeleista. Niiden lukumäärä määräytyy sen mukaan, miten pieniin palasiin oikeusjärjestys tai oikeuskulttuuri pilkotaan erillisillä artikkeliotsikoilla. Toisaalta artikkeleiden (ja siten myös koko teoksen) laajuus riippuu teoksen tavoitteista: onko tarkoituksena, että teos sisältää jo itsessään kaiken käyttäjän tarvitseman tiedon, vai antavatko sana-artikkelit ainoastaan yleiskuvan asioista ja ohjaavat yksityiskohtaista tietoa kaipaavan lukijan muualta saatavan tiedon pariin viittauksin ja bibliografioin?

Koska oikeustietosanakirja on hakuteos, siinä korostuvat ristiviittaukset ja hakemistot sekä esitystavan johdonmukaisuus. Usein sana-artikkelit jäsennetään verrattain tihein väli- ja riviotsikoin. Yksityiskohdissa on eroja samalla tavoin kuin yleensä tietosanakirjojen välillä.

Kulttuuriset oikeustietosanakirjat. Eräät oikeustietosanakirjat ovat olleet luonteeltaan ennen muuta kulttuuritekoja. Niihin on pyritty kodifioimaan maan koko oikeudellinen perintö ja aikakauden oikeuskulttuuri. Sana-artikkeleiden sisällössä painottuvat tällöin historialliset, sosiologiset ja oikeusvertailevat ainekset voimassa olevan oikeuden kustannuksella. Tällaisille teoksille on leimallista huomattava laajuus ja teossarjan valmistumisen verkkaus (teoksen valmistuminen on saattanut kestää vuosikymmeniä). Kun a-kirjaimella alkavien hakusanojen ja aakkosten viimeisillä kirjaimilla alkavien hakusanojen valmistumisväli voi olla kymmeniä vuosia, ei teossarja voi toimia nopeana voimassa olevan oikeuden selvittämisen lähteenä. Kulttuuristen oikeustietosanakirjojen perinne on vanha ja vakiintunut useissa Euroopan maissa.

Ammatilliset oikeustietosanakirjat. Jotkin oikeustietosanakirjat pyrkivät leimallisesti käytännöllisiin tavoitteisiin. Silloin, kun ne ovat kattaneet koko oikeusjärjestyksen, ne ovat yleensä olleet volyymiltaan mittavia, joissain tapauksissa suorastaan jättiläismäisiä. Näissä tapauksissa ensyklopedinen kokonaisuus saattaa koostua lukuisista moniosaisista teossarjoista. Teossarjat on suunniteltu käytännön tiedonhaun näkökulmasta. Siksi sana-artikkeleiden sisältö on olennaisesti voimassa olevaa oikeutta ja kirjoittamistapa käytännönläheinen. Teokset ovat usein olleet vaihtolehtiteoksia, joihin ajantasaistetut lehdet on toimitettu tiheällä aikavälillä (sähköisistä teoksista ks. jälj.).

Lakimieskunnan ammattikäyttöön tarkoitettuja yleisluonteisia oikeustietosanakirjoja on tehty kaikissa suurissa maissa. Erityisen mittava teossarja on Halsbury's Laws of England, jonka 5. painos (2000-luku) käsittää paperimuodossa toista sataa nidettä (käytettävissä myös verkossa). Teossarjan sana-artikkelit ovat niin laajoja, että kysymys on itse asiassa aakkosjärjestykseen painetusta kirjasarjasta.

Oikeusalakohtaisia ammatillisia tietosanakirjoja on julkaistu eri maissa sadoittain, ja yleiskuvaa on sen vuoksi vaikea muodostaa. Voidaan ainoastaan todeta, että tällaisia tietosanakirjoja on tehty mitä erilaisimmista lähtökohdista ja vaihtelevan kokoisina. Ne muodostavat ulkomaisen tutkijan kannalta erinomaisen tietolähteen, kun hän haluaa perehtyä vieraan oikeuskulttuurin yksittäisiin lohkoihin.

Suomalaiset oikeustietosanakirjat. 1900-luvun mittaan Suomessa julkaistiin lukuisia suurelle yleisölle tarkoitettuja lakialan ensyklopedioita (Lakiasiain käsikirja, Uusi lakiasiain käsikirja, Tiedä oikeutesi). Useimmat näistä ovat olleet systemaattisia, mutta joukossa on myös aakkosellisia tietosanakirjoja. Luonteeltaan kulttuurisena tietoteoksena ansaitsee erityistä huomiota Valtiotieteiden käsikirja (1921—1924), joka on pitkälti oikeustietosanakirja.

1990-luvulla julkaistiin maassamme oikeustietosanakirja Encyclopaedia Iuridica Fennica (EIF). Teos ilmestyi seitsemänä osana vuosina 1993—1999, ja sarjaa täydentää erillinen hakemisto-osa. Hankkeen toteutti Suomalainen Lakimiesyhdistys yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa. EIF:n sana-artikkeleissa pyrittiin yhdistämään kulttuurinen ja käytännöllinen näkökulma: teos pyrki olemaan samanaikaisesti sekä suomalaisen oikeuskulttuurin kokonaiskatselmus että käytännöllinen tietoväline. EIF oli tarkoitettu ensisijaisesti lakimieskunnan käyttöön, mutta silmällä pidettiin myös lähialojen edustajia ja sellaisia ei-juristeja, jotka joutuvat ammattimaisesti tai muutoin laaja-alaisesti soveltamaan lakeja ja asetuksia. Niin ikään teoksen uskottiin palvelevan virkakielen kääntäjiä.

Tulevaisuus. 1900-luvun lopulla oikeustietosanakirjoja alettiin julkaista sähköisessä muodossa, ja 2000-luvulla myös vanhat ja vakiintuneet juridiset ensyklopediat on eri maissa siirretty yhä useammassa tapauksessa verkkoon. Kuvaavaa on se, että Encyclopaedia Iuridica Fennica -teos on ollut lähtökohtana Oikeustieteen termitietokanta -hankkeelle.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila