Oikeustiede:oikeusjärjestysten yhtenäistäminen/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Tausta-ajatus. Oikeusjärjestysten yhtenäistäminen pohjautuu ensisijaisesti ajatukseen, jonka mukaan oikeus on - ainakin pääosin - tekninen järjestelmä. Käytännöllisistä syistä tämä järjestelmä on saatava niin yhtenäiseksi kuin mahdollista valtiollisista tai valtionsisäisistä rajoista riippumatta, jotta rajat ylittävä taloudellinen toiminta ja muu kanssakäyminen olisi mahdollisimman joustavaa. Toisaalta oikeuden yhtenäistäminen on saatettu kytkeä myös korkeampiin päämääriin: oikeuden kansallinen tai kansainvälinen yhtenäistäminen lujittaa yhteenkuuluvaisuutta yli rajojen ja turvaa omalta osaltaan kansojen tai kansanosien välistä ymmärrystä ja siten myös rauhaa. Lisäksi taustalla voivat olla vallankäytön tarpeet: yhtenäinen oikeus on omiaan helpottamaan hallintojärjestelmän toimintaa koko valtakunnan tasolla.

Kansallisen oikeuden yhtenäistäminen. Oikeuden yhtenäistämisestä kansallisella tasolla on lähes lukemattomia esimerkkejä. Ruotsalais-suomalaisesta oikeushistoriasta voidaan mainita Maunu Eerikinpojan maanlaki, joka korvasi aiemmat maakuntalait. Kansainvälisesti tunnettu esimerkki on Sveitsin oikeuden, erityisesti siviilioikeuden yhtenäistäminen. Uusi, koko Sveitsissä sovellettava Zivilgesetzbuch (1907) pohjautui laajoihin, eri kantonien oikeusjärjestyksiä koskeviin selvityksiin, ja se oli huolellisesti harkittu kompromissi niiden välillä. Yhdysvalloissa yhtenäistämistyöhön on jatkuvaa tarvetta, koska jokaisessa osavaltiossa on voimassa oma oikeusjärjestys liittovaltion toimivaltaan kuuluvia sektoreita lukuun ottamatta. Yhdysvalloissa onkin jo 1800-luvulta alkaen pyritty edistämään kirjoitetun oikeuden yhtenäisyyttä niillä aloilla, joilla liittovaltion lainsäädäntö ei voi tulla kysymykseen. On mm. saatu aikaan mallilakeja, jotka kukin osavaltio on saattanut voimaan tarpeellisin muutoksin ja täydennyksin. Esimerkkinä mainittakoon kautta Yhdysvaltain voimaan saatettu Uniform Commercial Code.

Kansainvälinen yhtenäistämistyö. Kansainvälisellä tasolla oikeusjärjestyksiä yhtenäistetään niin valtioidenvälisessä lakiyhteistyössä kuin ylikansallisissa toimielimissä. Keskeisin esimerkki ylikansallisesta oikeuden yhtenäistämisestä on Euroopan unionin lainsäädäntö (ks. myös eurooppalainen lakiyhteistyö). Valtioidenvälistä lakiyhteistyötä tekevät mm. Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi ja Unidroit. Kun kysymys on yksityisoikeudesta, joudutaan ratkaisemaan, pyritäänkö yhtenäistämään vain kansainvälis-yksityisoikeudelliset kollisionormit (ja niihin liittyvät kansainvälis-prosessioikeudelliset normit) vaiko myös aineellinen oikeus (ks. kansainvälinen yksityisoikeus, kansainvälinen siviiliprosessioikeus).

Kun puhutaan oikeusjärjestysten yhtenäistämisestä, ajatellaan yleensä ensi sijassa kirjoitettua oikeutta ja yhtenäislakeja. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainoa oikeuden yhtenäistämisen alue. Suuri merkitys on mm. kansainvälisten kauppatapojen vakiinnuttamisella. Erityisen tärkeässä asemassa on oikeuskulttuurien kokonaisvaltainen lähentäminen: yhtenäisten lakien yhtenäisen soveltamisen turvaa viime kädessä yhtenäinen oikeusajattelu.

Oikeusjärjestysten eriyttäminen. Oikeusjärjestysten yhtenäistämisen (yhtenäistymisen) vastakohta on oikeusjärjestysten eriyttäminen (eriytyminen), ts. se, että ne etäännytetään (etääntyvät) toisistaan.

Oikeusjärjestysten eriyttämisen taustalla on ajatus siitä, että oikeuden tulee vastata kunkin kansan tai kansanryhmän erityispiirteitä, ts. sen arvojärjestelmää ja erityisiä tarpeita. Kansallisvaltiossa oikeus nähdään usein historiallisen kehityksen - jopa kansanhengen - luonnollisena tuotteena, jota ei väkivaltaisesti pidä muuksi muuttaa. Tämän ajattelutavan mukaan oikeus on perusolemukseltaan osa kansan identiteettiä, ei käytännöllinen instrumentti tai sosiaalitekniikan välikappale.

Oikeusjärjestysten eriytymistä on historian kuluessa tapahtunut monista erilaisista syistä. Eräissä tapauksissa oikeusjärjestelmät on tietoisesti pyritty eriyttämään, mutta usein kysymys on ollut omalla painollaan vaikuttavista prosesseista. Tällaisia prosesseja ovat olleet mm. suurvaltojen ja siirtomaajärjestelmän pirstoutuminen sekä erilaisten uskontojen kohtaaminen. Seurauksena on ollut oikeuden eriytyminen joko alueellisesti tai kansanryhmäkohtaisesti taikka tilanne, jossa molemmat eriytymismuodot esiintyvät samanaikaisesti.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila