Oikeustiede:ministerivastuu/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Valtioneuvoston jäsenet on säädetty useassa suhteessa muista valtion palveluksessa olevista päätösvallan käyttäjistä poikkeavaan asemaan. Valtioneuvosto käyttää ylintä päätösvaltaa osin yhdessä tasavallan presidentin kanssa (presidentin päätösten valmistelu ja esittely), osin kollegiona omissa nimissään (ks. valtioneuvoston yleisistunto). Ministeri käyttää päätösvaltaa lisäksi ministeriössään. Vastuunalaisuus ylimmän tason päätösvallan käytöstä on katsottu asianmukaiseksi järjestää tavanomaisesta virkavastuusta poikkeavalla tavalla. Osaltaan tämä on seurausta parlamentarismista, jonka nojalla valtioneuvoston päätöksenteko on asetettu kansanedustuslaitoksen valvontaan. Ministerin toiminta on sekä oikeudellisen että poliittisluonteisen valvonnan kohteena, ja hänet voidaan saada niin oikeudelliseen kuin poliittiseenkin vastuuseen virkatoimistaan.

Ministerin poliittinen vastuu konkretisoituu luottamuslauseäänestyksessä eduskunnassa. Ministerin toiminnan yhteiskuntapoliittista valvontaa valtiokoneistossa suorittaa pääasiassa eduskunta, jolloin virallisluonteisen täysistuntopäätöksenteon taustalla on nähtävä eduskuntaryhmien ja puolueiden toiminta.

Perustuslain 3.2 §:n 2 mukaan valtioneuvoston jäsenen "tulee nauttia eduskunnan luottamusta". Vallitsevan presumptioteorian mukaan oletetaan, että koko valtioneuvosto samoin kuin yksittäinen ministeri omaa eduskunnan luottamuksen siihen saakka, kunnes luottamuksen puuttuminen nimenomaisella eduskunnan päätöksellä osoitetaan. Perustuslain 62 §:n mukaan nimitetyn uuden valtioneuvoston on viivytyksettä annettava hallitusohjelmansa tiedonantona eduskunnalle. Samoin on meneteltävä valtioneuvoston kokoonpanon merkittävästi muuttuessa, kun esim. jotakin puoluetta hallituksessa edustavat ministerit ovat eronneet. Sekä uuden valtioneuvoston asettamisvaiheessa että merkittävän kokoonpanomuutoksen yhteydessä eduskunta saa siten lähes välittömästi käsiteltäväkseen hallituksen ohjelman. Eduskunta voi tiedonannon käsittelyn yhteydessä tehdä ohjelmasta enemmistöpäätöksen, jonka mukaan valtioneuvosto tai yksittäinen ministeri ei nauti eduskunnan luottamusta. Päätöksen johdosta valtioneuvosto tai yksittäinen ministeri joutuu eroamaan.

Poliittinen ministerivastuu jatkuu koko valtioneuvoston toimikauden; eduskunnassa voidaan milloin hyvänsä käynnistää menettely, jonka lopputuloksena tehdään päätös, joka osoittaa, ettei valtioneuvosto tai sen yksittäinen jäsen nauti eduskunnan luottamusta. Välikysymysmenettely on säädetty nimenomaiseksi keinoksi, jolla poliittinen vastuu voidaan toteuttaa. Eduskunta voi lisäksi myös minkä tahansa asian yhteydessä äänestää täysistunnossa tehdystä vapaamuotoisesta ehdotuksesta, jossa todetaan valtioneuvoston tai sen jäsenen menettäneen eduskunnan luottamuksen (ks. epäluottamuslause).

Hallitus voi omatoimisestikin (ns. kabinettikysymykset) asettautua poliittisen vastuunalaisuuden kohteeksi. Hallituksen taholta voidaan tietty asia asettaa luottamuskysymykseksi: varmistaakseen jonkin tärkeänä pitämänsä esityksen hyväksymisen esim. pääministeri ilmoittaa vapaamuotoisesti eduskunnalle, että se eroaa, ellei esitystä hyväksytä. Jos hallituksen erouhkauksin tukema esitys kuitenkin hylätään, päätöksen voidaan tulkita merkitsevän sitä, ettei valtioneuvosto nauti eduskunnan luottamusta; se joutuu vastuuseen menettelystään ja koko valtioneuvosto eroaa.

Valtioneuvoston jäsenen oikeudellista vastuuta ei ole haluttu säätää yhtä yksityiskohtaiseksi ja tarkaksi kuin virkamiehen vastuuta. Tämän joskus vanhentuneeksi väitetyn järjestelmän ajatuksena on se, että valtioneuvoston jäsenten, jotka käyttävät presidentin esittelyssä, valtioneuvoston yleisistunnossa ja ministeriönsä päällikkönä ylimmäntasoista valtiollista päätös ja johtovaltaa, tulee voida toimia verrattain vapaasti. Tiukan virkavastuisuuden on ajateltu heikentävän ministerin mahdollisuuksia oma aloitteiseen johtamiseen ja päätöksentekoon. Ministerit on myös tahdottu saattaa tavanomaisen syyttämismenettelyn ulottumattomiin: syyttäjäviranomaiset ja asianomistaja eivät voi päättää ministerin syyttämisestä.

Lisäksi ministerisyytteen käsittely on määrätty erityistuomioistuimen (valtakunnanoikeuden) toimivaltaan. Tähän tuomioistuimeen nimitetään ylimpien virkatuomarien lisäksi eduskunnan valitsemia jäseniä. Ministerisyytteen käsittelyn on ajateltu vaativan tuomioistuimelta sekä ylimmäntasoista oikeudellista asiantuntemusta että tietämystä poliittisen järjestelmän toiminnasta.

Ministerin syyttäminen edellyttää eduskunnan päätöstä (ns. ministerisyytealoite). Valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuuden tutkinta tulee vireille perustuslakivaliokunnassa oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen eduskunnalle tekemällä ilmoituksella, vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella tai eduskunnan muun valiokunnan esittämällä tutkintapyynnöllä. Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.

Perustuslakivaliokunnan tulee, milloin aihetta siihen esiintyy, tutkia valtioneuvoston jäsenen virkatointen lainmukaisuutta. Täysistunto päättää valiokuntavalmistelun jälkeen siitä, nostetaanko syyte.

Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita