Oikeustiede:lääketieteellinen tutkimus
lääketieteellinen tutkimus
| lääketieteellinen tutkimus |
tutkimus, jossa puututaan ihmisen tai ihmisen alkion taikka sikiön koskemattomuuteen ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoa sairauksien syistä, oireista, diagnostiikasta, hoidosta, ehkäisystä tai tautien olemuksesta yleensä
Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) 2 § määrittää lääketieteellisen tutkimuksen käsitteen. Määritelmä on laaja ja siinä keskeistä on, että toiminnan tarkoituksena on lisätä tietoa (eikä esimerkiksi hoitaa potilasta). Rajanveto esimerkiksi ravitsemustieteelliseen taikka liikuntatieteelliseen tutkimukseen on joskus vaikeaa. Tällöin tutkimuksessa käytetyt menetelmät voivat vaikuttaa tutkimuksen luokitteluun. Jos tutkimuksessa käytetään samoja menetelmiä, joita yleisesti käytetään sairauksien diagnostiikassa tai hoidossa, luokitellaan tutkimus usein lääketieteelliseksi tutkimukseksi riippumatta sen suorittajan koulutustaustasta. Lääketieteelliseen tutkimukseen on saatava tutkimuslain 3 §:n mukaisen riippumattoman monijäsenisen toimielimen, eettisen toimikunnan, puoltava lausunto ennen sen aloittamista.
Kirjoittaja: Lasse Lehtonen
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 3.2.2026: Oikeustiede:lääketieteellinen tutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:lääketieteellinen tutkimus.)