Oikeustiede:kuriaalikieli/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

Palaa takaisin käsitesivulle

Ominaispiirteet. Useimmissa vanhan oikeuskulttuurin maissa kuriaalikieli on kauan sitten irrottautunut yleiskielestä, jopa niin pitkälle, että hyvänkään yleissivistyksen saanut henkilö ei välttämättä saa selvää tuomioistuimen ratkaisusta. Anglosaksinen oikeuskulttuuri on tässä suhteessa tyypillinen.

Kuriaalikielen virkerakenteet ovat monissa maissa kuuluisia omituisuudestaan. Angloamerikkalainen sopimus aloitetaan vieläkin useimmiten sanalla "whereas". Ranskalaiset tuomioistuimet aloittavat pitkänkin tuomion jokaisen kappaleen sanoilla "attendu que" eli huomioon ottaen. Joitakin vuosikymmeniä sitten suomalaisten tuomioistuinten ns. pitkän mallin mukainen resiittipäätös aloitettiin sanalla "sittenkuin" (yhteen kirjoitettuna). "Sittenkuin Korkein oikeus on esittelyttänyt itselleen jutun kirjat ja havainnut niistä, mikäli vielä on kysymys, että…"

Viehtymys pitkiin, lukuisien konjunktioiden rytmittämiin virkkeisiin on usein selittynyt tuomarin tai virkamiehen epävarmuudella: mihin asti viittaus yltää, missä on korrelaatti - ymmärtääkö lukija varmasti, että puhe on samasta lehmästä, ellei sen eteen panna täsmennystä "edellä mainittu", "usein mainittu" tai "vielä mainittu"?

Latinan kielen vaikutus. Kuriaalikielen historiallinen erikoisuus näyttäisi johtuvan suureksi osaksi latinalaisesta kirjuriperinteestä. Suomen ja ruotsin kielissä hankalasti korvattavat "on katsottava" -rakenteet lienevät peräisin latinasta, jossa on runsas valikoima luontevia passiivimuotoisia tätä tarkoittavia verbejä: "constat", "patet" tai "licet". Nimenomaan aiempia suomalaisia tuomioistuinratkaisuja lukiessa voikin tehdä sen havainnon, että lause kulkee suomea luontevammin ruotsiksi. Jos tekstin vielä kääntää mielessään saksaksi ja siitä latinaksi, lopputulos voi olla hyvää, luontevaa tyyliä.

Muutoksen vaikeus. Suomessa tuomioistuimet ja virastot ovat 1900-luvun jälkipuoliskolla muuttaneet dramaattisesti kirjoitustapojaan. On kuitenkin jouduttu suhteellisen usein havaitsemaan, miten vaikeaa tuomion tai muun asiakirjan kirjoittaminen voi olla ja miten kiihkeästi kansalaiset saattavat reagoida perusteluun, joka tuomarin silmin on korrekti tai korkeintaan lievästi tulkinnanvarainen.

Samalla on jouduttu havaitsemaan käytännössä, ettei 1980-luvulla tavoitettu tavoite – sellainen kielenkäyttö, jonka peruskoulun käynyt aina ymmärtäisi – ole realistinen. Lainkäytössä ja hallinnossa vastaan tulevat ilmiöt, vaikkapa osakkeiden lunastus osakeyhtiöiden sulautumisen yhteydessä ja niitä ilmentävät oikeudelliset käsitteet, ovat usein pakosta niin mutkikkaita, ettei niitä voi käsittää täsmällisesti ilman alan perustietoja.

Diskursiivinen tyyli. Muutetun oikeudenkäymiskaaren mukaan tuomiot tulisi kirjoittaa diskursiivisesti. Tuomioistuimen on otettava kantaa jutussa esitettyihin väitteisiin ja todisteluun. Siten päädytään itse asiassa jo keskiajalla suosittuun "pro et contra" tai oikeastaan "sic et non" -tyyppiseen kuriaalityyliin, joka muun muassa Ruotsissa on ollut kauan käytössä. "Seuraavat seikat puhuvat kantajan vaatimusten puolesta... Vastakkaista johtopäätöstä puoltavat seuraavat seikat..."