Lähdekoodi sivulle Oikeustiede:kalastusvyöhyke/laajempi kuvaus

{{Ilmiö
|Luokka=Kansainvälinen julkisoikeus, Valtiosuvereenisuus, Valtioalue,
}}
'''Oikeuskehitys.''' Kalastusvyöhykkeestä ei määrätä [[oikeustiede:kansainvälinen merioikeus|kansainvälisen merioikeuden]] yleissopimuksissa. Se kehittyi käytännössä rantavaltioiden pyrkiessä turvaamaan kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet rannikkonsa läheisyydessä omille kalastajilleen. Erityisesti Latinalaisen Amerikan [[oikeustiede:valtio|valtiot]] olivat toisen maailmansodan jälkeen vauhdittamassa kehitystä kohti yhä laajempia rantavaltiovyöhykkeitä. Kuitenkin vielä vuonna 1974 [[oikeustiede:Yhdistyneet kansakunnat|Yhdistyneiden kansakuntien]] [[oikeustiede:kansainvälinen tuomioistuin|Kansainvälinen tuomioistuin]] katsoi, että Islannin päätös ulottaa kalastusrajansa 50 meripeninkulman päähän rannikostaan ei ollut voimassa olleen kansainvälisen oikeuden mukainen (ICJ Reports 1974, s. 3 ja 175). Toisaalta samanaikaisesti YK:n III merioikeuskonferenssissa neuvoteltiin sekä vesi- että merenpohja-alueen kattavasta [[oikeustiede:talousvyöhyke|talousvyöhykkeestä]], joka voisi ulottua 200 meripeninkulmaan asti. Tällainen talousvyöhyke myös hyväksyttiin konferenssissa laadittuun YK:n merioikeusyleissopimukseen. Koska kalastuskysymykset muodostavat keskeisen osan talousvyöhykejärjestelyä, sopimukseen ei ollut tarvetta sisällyttää erityisiä säännöksiä kalastusvyöhykkeestä.

'''Oikeusasema.''' Kalastusvyöhyke ei kuulu rantavaltion [[oikeustiede:valtioalue|valtioalueeseen]] vaan on osa [[oikeustiede:aava meri|aavaa merta]]. Kalastuksen osalta kalastusvyöhyke vastaa kuitenkin oikeusasemaltaan talousvyöhykettä. Kalastusvyöhykkeellään rantavaltiolla on yksinomainen oikeus kalavaroihin. Toisin kuin talousvyöhyke, kalastusvyöhyke ei luo rantavaltiolle erityisiä oikeuksia vyöhykkeen alaiseen merenpohjaan.