Oikeustiede:ius commune (valtiosääntöoikeus)

    Tieteen termipankista
    (Ohjattu sivulta Oikeustiede:ius commune)

    ius commune (valtiosääntöoikeus)

    ius commune (valtiosääntöoikeus) (luo nimityssivu)
    Määritelmä antiikin roomalaiseen oikeuteen ja katolisen kirkon kanoniseen oikeuteen perustunut yhtenäisoikeus, joka vaikutti keskiajalla Euroopassa rinnan eri paikallisten oikeuksien kanssa
    Selite

    Ius communen kehitys sai alkunsa 1000-luvulla Bolognan yliopistossa, jossa alettiin tutkia vanhoja roomalaisen oikeuden lähteitä (Corpus Iuris Civilis). Myöhemmin antiikin roomalaisen oikeuden tutkiminen levisi Bolognasta myös muihin eurooppalaisiin yliopistoihin. Roomalaisen oikeuden lisäksi keskiajan yliopistoissa opetettiin myös katolisen kirkon kanonista oikeutta. Tätä kautta roomalaisen oikeuden ja kanonisen oikeuden tunteminen tuli osaksi jokaisen koulutetun juristin tietämystä Euroopassa. Ius communea onkin siksi kutsuttu eurooppalaiseksi oppineiden yhtenäisoikeudeksi (roomalais-kanoninen yhtenäisoikeus).

    Ius communea sovellettiin keskiajalla rinnan paikallisen oikeuden kanssa. Ius communen merkitys oli suuri, koska Eurooppa koostui hajanaisista kuningaskunnista ja muista alueista, joiden oma säädännäinen oikeus ei ollut kehittynyttä tai aukotonta. Ius commune ei kuitenkaan koskaan syrjäyttänyt paikallista oikeutta. Sovelletun ius communen sisältö myös vaihteli eri alueiden välillä, juurikin siitä syystä, että sitä sovellettiin yhdessä paikallisen säädännäisen- ja tapaoikeuden kanssa. Ius communen merkitys väheni kansallisvaltioiden ja lakikodifikaatioiden myötä 1800-luvulla.

    Euroopan unionin aikaansaaman valtioiden oikeudellisen yhdentymisen myötä on alettu taas puhua ius communesta. Erityisesti siviilioikeudellisen lainsäädännön harmonisointiin liittyvissä kirjoituksissa on alettu käyttää ius commune -termiä. Ajatuksena on, että unionin sisällä pitäisi saada aikaiseksi yhtenäistä siviilioikeudellista lainsäädäntöä, joka vähentäisi kaupan esteitä.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Tomi Tuominen

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Robinson&al1985, SmitsJM2007, EIF-VII

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:ius commune (valtiosääntöoikeus). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:ius commune (valtiosääntöoikeus).)