Oikeustiede:amnestia
amnestia
amnestia |
Määritelmä
(unohdus) valtion yleinen luopuminen kaikista tiettyjä rikoksia koskevista rangaistuksista ja niihin tähtäävistä toimenpiteistä
Selite
Amnestia, joka kielellisesti tarkoittaa unohdusta, tässä ikään kuin koko oikeudenloukkauksen poispyyhkimistä, on lähtökohta-ajatukseltaan laajempi kuin armahdus, joka viittaa virallisesti todetun oikeudenloukkauksen jonkinmääräiseen anteeksiantamiseen, siitä johtuvien rangaistusten poistamiseen kokonaan tai osittain. Käytännössä amnestia- ja yleinen armahdus-käsitteitä kuitenkin saatetaan käyttää suurin piirtein synonyymisesti. Kumpaakin ilmausta saatetaan käyttää kuvattaessa esimerkiksi lakia, jolla pyritään järjestämään johonkin yhteiskunnalliseen poikkeustilanteeseen liittyvien oikeudenloukkausten seuraamuksia ja jossa säädetään sekä jo tuomittujen rangaistusseuraamusten poistamisesta tai lieventämisestä (varsinaisesta armahtamisesta) että syytteiden nostamatta jättämisestä ja tutkinnan lopettamisesta (abolitiosta, amnestiasta). Armahduksesta yksittäistapauksessa päättää tasavallan presidentti (PL 105 §). Sen sijaan yleisestä armahduksesta/amnestiasta voidaan määrätä vain erillisellä lailla. Raja yksittäistapauksessa myönnettävän armahduksen ja yleisen armahduksen välillä voi joissain useita henkilöitä koskevissa tilanteissa olla häilyvä. Nimeämättömien henkilöiden armahtaminen voi kuitenkin tapahtua vain yleisenä armahduksena, siis lailla. Vain lailla voidaan niin ikään määrätä luovuttavaksi syytteistä ja niiden edellytyksenä olevasta julkisesta tutkinnasta (abolitio).
Lisätiedot
Kirjoittaja: Mikael Hidén
Kirjoittaja: Mikael Hidén
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.10.2024: Oikeustiede:amnestia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:amnestia.)