Oikeustiede:aineellinen oikeus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Aineellinen ja muodollinen laki. Aineellisen ja muodollisen lain välisen eron kehitteli saksalainen valtio-oikeuden myöhäisperustuslaillinen koulukunta 1800-luvun lopulla.

Muodollinen laki määriteltiin tunnusmerkeillä, jotka liittyivät oikeussäännösten asettamisjärjestykseen. Muodollisia lakeja olivat sisällöstään riippumatta lait, jotka oli säädetty ja julkaistu voimassa olevan valtiosäännön säätämässä järjestyksessä (ks. lainsäätämismenettely).

Aineellinen laki (aineellinen oikeus) puolestaan määriteltiin säännösten sisältöä koskevilla tunnusmerkeillä. Aineelliset lait sisälsivät oikeuslauseita. Oikeuslauseita olivat esimerkiksi Paul Labandin mukaan säännökset, jotka sääntelivät eri oikeussubjektien välisiä suhteita. Myöhäisperustuslaillinen koulukunta piti esimerkiksi valtiota yhtenä oikeushenkilönä. Siten säännökset, jotka sääntelivät valtion sisäisiä suhteita, kuten eri viranomaisten keskinäisiä suhteita, eivät täyttäneet oikeuslauseen ja aineellisen lain tunnusmerkkejä.

Lainsäätäjän ja toimeenpanokoneiston toimivalta. Muodollisen ja aineellisen lain välinen erottelu kytkeytyi alun perin valtiosäännön tulkintaan. Myöhäisperustuslaillinen koulukunta katsoi, että aineelliset lait oli annettava muodollisella lailla tai muodollisen lain sisältämän nimenomaisen valtuutuksen nojalla. Aineelliset lait edellyttivät siten lainsäätäjän myötävaikutusta. Muita kuin oikeuslauseita sisältäviä säännöksiä valtion toimeenpanokoneisto saattoi sen sijaan antaa ilman lainsäätäjän myötävaikutustakin.

Aineellisen ja muodollisen lain erotteluun on tukeuduttu myös Suomen valtiosääntöoikeudellisessa doktriinissa.