Kirjallisuudentutkimus:retoriikka
retoriikka | puhetaito
| retoriikka | |||
| puhetaito |
Retoriikka on kirjallisuudentutkimuksen vanhinta historiallista kerrostumaa, sillä se samoin kuin poetiikka periytyvät antiikista; retoriikka keskittyy ensisijaisesti kielellisen esityksen tehovaikutuksiin ja poetiikka esityksen esteettisiin ominaisuuksiin. Nämä alueet ovat kuitenkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa.
Puhetaidon isänä pidetään on sisilialaista sofistia Gorgiasta (n. 483-376 eKr.). Retoriikalla olikin merkittävä osuus juuri sofistien kasvatusohjelmassa. Esikuvallisina pidettiin kymmentä attikalaista puhujaa - joukossa Demosthenes, Lysias, Isokrates ja mytologinen hahmo Lykurgos - jotka muodostivat kaanonin. Puhetaidon asema ei kuitenkaan ollut kiistaton. Platon väittää Gorgias-dialogissaan, että retoriikka on yhteiskunnalle vaarallinen mielistelyn muoto, joka on sukua keittotaidolle ja kauneudenhoidolle. Platonin mukaan retoriikka ei tähtää todella hyvään (kreikan agathon), vaan taivuttaa valheellisesti kuulijan uskomaan, että jokin on tietyssä tilanteessa hyvää.
Retoriikka sai keskeisen roolin antiikin Rooman poliittisessa elämässä puoluetaistelujen aikana. Roomalaisista reetoreista kuuluisin on Marcus Tullius Cicero (106-43 eKr.) sekä käytännön puhujana että retoriikan teorian kehittäjänä. Poliittisen vapauden hävitessä keisarikaudella puhetaito menetti asemiaan. Antiikin ajan maineikkaimpia retoriikan oppikirjoja ovat Ciceron De inventione (Aiheiden löytämisestä) ja De oratore (Puhujasta) sekä Marcus Fabius Quintilianuksen Institutio oratoria (Kaunopuheisuuden oppikirja). Keskiaikana retoriikka kuului luostarikoulujen trivium-opintoihin logiikan ja grammatiikan ohella.
Klassisessa retoriikassa on suullisessa ja kirjallisessa esityksessä Ciceroon nojautuen kiinnitetty huomiota viiteen pääkohtaan, jotka ovat aiheen löytäminen eli inventio (invention), aineksen jäsentäminen (dispositio), ilmaisutapa eli tyyli (elocutio), mieleenpainaminen (memoria) ja puheen esittäminen (actio, pronuntiatio). Tyylin tuli vaihdella asian ja tilanteen mukaan; erotettiin ylevä tyyli (stilus gravis), arkipäiväinen tyyli (stilus mediocris) ja alhainen tyyli (stilus humilis). Puhe jaoteltiin neljään osaan: aloitus eli johdanto (exordium), itse kertomus (narratio), todistelu (argumentatio) ja johtopäätös (conclusio).
Nykyisin retoriikan tai kaunokirjallisuuden retoristen keinojen tutkimuksessa paneudutaan mm. kielen viestinnällisiin ominaisuuksiin, esityksen rakenteeseen, yleisön reaktioihin ja esittäjän tarkoitusperiin. Jälkistrukturalismin myötä kiinnostus retoriikkaa kohtaan on jälleen lisääntynyt esim. diskurssianalyysin kautta.Erikieliset vastineet
| rhetoric | englanti (English) | |
| retórica | espanja (español) | |
| retorica | italia (italiano) | |
| rhétorique | ranska (français) | |
| retorik | ruotsi (svenska) | |
| Rhetorik | saksa (Deutsch) | |
| ritorika | venäjä (русский) | |
| retoorika | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:retoriikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:retoriikka.)
Property "Nimitys" (as page type) with input value "Nimitys:" contains invalid characters or is incomplete and therefore can cause unexpected results during a query or annotation process.